|
Ilves on saanut viime viikkoina runsaasti palstatilaa eri medioissa. Ei sen takia, että joukkue taistelee hienosti kaukalossa, vaan johtoportaassa tapahtuneissa muutoksissa. Tuore toimitusjohtaja ja pitkän linjan ilvesläinen, Heikki Tarvainen kertoo seuranneensa seuran muutoksia tarkasti.
– Tottakai tamperelaisena ja ilvesläisenä asioita seurasin. Olen kuitenkin ollut aika pitkään ulkomailla, joten aika neutraalilla mielellä mukaan lähdin, kertoo Tarvainen.
Voisi kuvitella, että Ilveksen toimitusjohtajan pesti ei olisi niitä halutuimpia hommia. Tarvainen näkee asian kuitenkin toisin.
– Tottakai tässä pitää olla sydäntä mukana, koska jääkiekko ei ole pelkkää bisnestä. Tietenkin tulokset ratkaisevat, ja siinä vaiheessa fanit ja yhteistyökumppanit ovat todella tärkeitä. Tämä ei ole ”tehdään hommat ja lähdetään kotiin” tyyppistä, vaan kyllä tunnepuoli on todella vahva tekemisessä.
Tarvainen on ansainnut kannuksensa nimenomaan talouspuolella ja markkinoinnissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, ja tätä osaamista mies aikoo tuoda Ilvekseenkin.
– Ilveksellä on hyviä myyntimiehiä, Järvensalon Jori yhden mainitakseni. Meidän tarvitsee nyt saada ihmiset uskomaan Ilvekseen, ja Ilveksen brändiin.
– Sosiaalista mediaa ei pidä myöskään väheksyä, kaikki keinot on nyt otettava käyttöön, linjaa Tarvainen.
Ilveksen joukkue on yllättänyt monet alkaneella kaudella. Ilves-legenda Raimo Helmisen luotsaama nuori Ilves on niistänyt voitot niin viime kauden runkosarjan voittaneelta KalPalta, kuin hopea-joukkue Pelicansilta. Kuluneen viikon jatkoaikavoitot SaiPasta ja Kärpistä eivät varmasti jättäneet ketään kylmäksi. Johtoportaassa tapahtunut myllerys kuitenkin mietityttää varmasti monia.
– Torstai oli minulle ensimmäinen työpäivä. Toimiston sakki tuntui erittäin motivoituneelta porukalta, ja tunne vain vahvistui kun pääsin tapaamaan joukkueen valmentajineen ja huoltajineen.
Ilveksen talousasiat ovat olleet tapetilla keskustelupalstoista aina valtamedioihin.
– Taloustilanne ei ole heikentynyt ja työskentelemme sen eteen, mutta jatkossa tarvitsemme enemmän avoimuutta. Meidän pitää kommunikoida, sekä faneille että yhteistyökumppaneille, jotta saadaan yhdessä suunta Ilvekselle johon kaikki uskovat. Virheitä saattaa tulla, mutta rehellisyys on se jota painotan.