Otteluiden liveseuranta Twitterissä
Maaottelutauko on vietetty ja Liiga jatkuu Ilveksen osalta taas tiistaina, kun joukkue haastaa vieraskaukalossa vakuuttavan alkukauden pelanneen KalPan.
Asetelmat
KalPa on ollut alkukauden positiivisimpia ja varmimpia suorittajia. Kuopiolaiset lähtivät viettämään maaottelutaukoa Liigan kolmannelta sijalta. 18 ottelun jälkeen pisteitä oli kasassa 34. Savolaiset ovat jääneet pisteittä vain neljässä ottelussa, ja näistäkin tappioista kaksi tuli juuri ennen taukoa, joten KalPalla on tilastojen perusteella kauden vaikein jakso menossa. Mutta tilastot ovat tunnetusti vain tilastoja, ja kotijoukkue on varmasti jälleen valmis taistelemaan sarjapisteistä, kun kiekko tippuu jäähän klo 18.30. KalPa on pelannut läpi kauden todella tasaisia otteluita, sillä 12 kamppailua on päättynyt maalin erolla ja vain kolme kertaa eroa on ollut yli kaksi maalia. Kuopiolaisten puolustus on toiminut erinomaisesti – KalPaa vastaan on tehty vain 33 maalia, mikä on Liigassa vähiten. Kuopiossa vastustajat ovat olleet vaikeuksissa, sillä vierasjoukkueet ovat onnistuneet tekemään keskimäärin ainoastaan 1,33 osumaa ottelua kohden. KalPan päävalmentajaksi palannut Pekka Virta luottaa vahvaan kiekkokontrolliin, ja joukkue on ostanut valmennusjohdon ajatukset erinomaisesti. Kun lukee KalPan pelaajalistaa, niin se ei todellakaan ole Liigan nimekkäin, mutta joukkue pelaa hyvin yhteen ja viisikko pysyy tiiviinä. Joukkue on osoittanut myös pelinopeuttaan ja pystyy kääntämään pelin nopeasti toiseen päätyyn.
Mikäli KalPan puolustus on toiminut hienosti, on isännillä parantamisen varaa maalinteossa. 43 tehtyä maalia 18 ottelussa ei ole lähelläkään Liigan kärkeä, mutta hyvän ja tiiviin viisikkopelaamisen ansiosta pienemmätkin maalimäärät ovat tuoneet mukavasti pisteitä. Tehokkain KalPa-pelaaja on ollut Michal Birner, jonka 14 (8+6) tehopistettä oikeuttavat Liigan pistepörssissä sijalle 27. Toki on otettava huomioon, että osa joukkueista on pelannut 21 ottelua, kun taas KalPan vieraaksi saapuva Ilves on ehtinyt pelata vain 17 matsia – näin ollen sarjataulukon, joukkueiden ja pelaajien tilastojen vertaileminen keskenään on osin harhaanjohtavaa. KalPan toiseksi tehokkain pelaaja on ollut Tomas Kubalik (2+10) ja kolmanneksi eniten pisteitä on ehtinyt tehdä Mikael Ruohomaa (2+8). Kesken kauden Kuopioon palanneella Kasperi Kapasella on joukkueensa paras pister per ottelu -tahti, sillä nuorukainen ehti viidessä pelaamassaan kamppailussa haalia tehot 3+3=6 ennen loukkaantumistaan. Maalinsuulla päävastuun on kantanut uutta tulemista tekevä Eero Kilpeläinen, joka on pysäyttänyt kiekkoja 92,35 prosentin varmuudella. Päästettyjen maalien keskiarvo on 1,70, joten maalivahtipelikin on KalPalla kunnossa.
Vierasjoukkue Ilves lähtee tiistai-illan ainoaan Liiga-otteluun haastajan asemasta. Tamperelaiset pystyivät selättämään kauden alkupuolella tulleen neljän ottelun tappioputken ja viimeiset 10 ottelua ennen maaottelutaukoa toivat joukkueelle oikein mukavat 20 pistettä. Kaksi edellistä kamppailua ovat olleet voitokkaita, sillä Ilves haki Lahdesta Pelicansin vieraana kaksi pistettä voittomaalilaukausten jälkeen ja ennen taukoa tamperelaiset kaatoivat Hakametsässä HIFK:n lukemin 5-2. Ilves majailee tällä hetkellä sarjataulukon 10. sijalla, mutta se on pelannut kaikista joukkueista vähiten, vain 17 ottelua, ja niistä pisteitä on kertynyt yhteensä 26. Viimeiseen kymmeneen otteluun mahtuu vain kaksi tappiota varsinaisen peliajan päätteeksi, ja kumpikin näistä maalin erolla, joten joukkue on pelannut nousujohteisesti alkukauden ajan.
Ilves on pelannut tähän mennessä vasta seitsemän vierasottelua, mutta se on pystynyt raapimaan näistä 1,57 pistettä per ottelu (11 pistettä) – maalierokin on niukasti plussalla, joten Ilves voi lähteä hyvillä mielin haastamaan isäntäjoukkuetta Kuopioon. Joukkueet ovat saaneet harjoitella ja hioa kuvioitaan maaottelutauon aikana. Ilveksestä harjoituksista olivat poissa maajoukkue-edustusten takia puolustaja Tommi Kivistö (Karjala-turnaus) ja nuorten maajoukkueen matkassa olleet hyökkääjät Aleksi Mustonen ja Roope Hintz sekä puolustajat Mikke Levo ja Aleksi Mäkelä.
Tamperelaisten vahvan jakson takana ovat häärineet nuoret miehet. Mustonen (17 ottelua, 3+8), Hintz (17 ott. 3+6) ja Teemu Rautiainen (16 ott. 4+11) ovat olleet erinomaisessa vireessä, ja myös kapteeni Sami Sandellin (17 ott. 4+9) ja tsekkilaituri Vojtech Polakin (11 ott. 3+6) yhteispeli on alkanut tuottaa entistä enemmän tehoja. Ilveksen paras maalintekijä on ollut kuopiolaisillekin hyvin tuttu Tapio Laakso, joka on onnistunut heilauttamaan maaliverkkoja seitsemän kertaa. Ilveksen maalivahtipeli on toiminut läpi kauden, sillä Joonas Korpisalon torjuntaprosentti on peräti 93,41 ja Korpisalon loukkaantumisen aikana maalin suulle taitojaan näyttämään päässyt Juha Järvenpää on ollut myös hyvin vakuuttava (92,81 %). Ilveksellä on siis maalivahtiosasto luotettavassa kunnossa ja maalivahtikaksikko jakanee jatkossakin pelejä.
Edelliset kohtaamiset
Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kuluvan kauden aikana kertaalleen. Lokakuun puolivälissä KalPa haki Tampereelta kaksi pistettä voittomaalilaukausten jälkeen lukemin 3-4. KalPa aloitti ottelun todella vahvasti, mutta Ilves sai hiljalleen juonesta kiinni ja johti kahden erän jälkeen 3-2. Lopulta vierailijat nousivat tasoihin ja maalittoman jatkoajan jälkeen ratkaisevan rankkarin viimeisteli Kasperi Kapanen. Ilveksen tehokkain oli Tapio Laakso, joka viimeisteli kamppailussa kaksi maalia – toisen alivoimalla ja toisen rangaistuslaukauksesta.
Viime kaudella Ilves matkusti kolmesti Kuopioon ja pystyi hankkimaan kaksi voittoa. Maukkain voitto tuli syyskuussa, kun Ilves tasoitti ottelun rangaistuslaukauksesta ottelun viimeisellä sekunnilla ja nappasi vielä lisäpisteen mukaansa voittomaalilaukausten päätteeksi. Myös Tampereella Ilves onnistui kaatamaan kuopiolaiset kahdesti ja oli täten niskan päällä pistein 11-4.
Valmentaja Sami Hirvonen:
– Huilasimme maaottelutaukoa edeltävän viikonlopun ja maanantaina aloitimme harjoittelun. Pääpaino alkuviikolla oli fysiikassa ja keskiviikkoiltapäivästä alkaen olimme kerta päivässä jäällä. Pidimme harjoitukset terävinä, että olisimme heti täydessä tikissä, kun pelit jatkuvat Kuopiossa. Viiden viikon rutistus edessä ennen seuraavaa taukoa ja meidän pitää päästä välittömästi hyvään rytmiin kiinni ja pisteitä metsästämään. Totta kai haluamme pitää kiinni siitä, mitä saimme yhdessä aikaan ennen maaottelutaukoa.
– Vaikka meillä oli jonkun verran poissaoloja maajoukkue-edustusten takia, niin pääsimme harjoittelemaan laadukkaasti. Emme harjoitelleet viisikkotasolla, vaan pyrimme saamaan terävyyttä ja luistelimme paljon. Itse pelin annettiin olla, mutta nyt maanantaina kävimme 5-5-pelin asioita taas läpi ja keskityimme siihen. Saavuimme Kuopioon maanantai-iltana.
– KalPa on komeasti sarjakolmosena ja se on pelannut erittäin hyvän syksyn. Kyseessä on todella vauhdikas joukkue ja varmasti tiistai-iltana mennään kovaa ja tulee vauhdikas kiekkoilta. Totta kai lähdemme taistelemaan ja hakemaan pisteitä, mutta meidän pitää olla hereillä ja hyvällä jalalla liikkeellä, koska KalPa on yksi Liigan liikkuvimpia joukkueita tällä hetkellä.
– Omaa peliä lähdemme pelaamaan ja haluamme jatkaa siitä, mihin ennen maaottelutaukoa jäimme. Varmasti tulee hetkiä, kun joudumme puolustamaan kärsivällisesti sisältä päin, ja kun vastavuoroisesti tulee paikka hyökätä, pitää olla päättäväinen. Emme saa antaa KalPan päästä kääntämään peliä nopeasti.
– Loppuvuosi mennään vuorotellen koti- ja vieraskentillä. Toivottavasti kotipeleihin saadaan paljon yleisöä, kun nyt tahti on tasaisempi. Peleissämme on ollut hyvin ääntä, mutta totta kai kaipaamme sitä vielä lisää ja haluamme, että kansa löytää paremmin halliin. Vieraissakin lähdemme aina taistelemaan voitosta, mutta ennen kaikkea kotipeleihin olisi hienoa saada yleisö tueksemme vieläkin paremmin ja että pystyisimme kotiyleisön tuella kääntämään tiukkoja pelejä eduksemme.
– Alun perin oli tarkoitus, että nuorten maajoukkueen mukana olleet Mäkelä ja Levo saisivat huilata, mutta meiltä joutui Jarkko Näppilä jäämään kotiin, joten Mäkelä on mukana ja Levo saa hetken levähtää.