Ilves matkusti tiistaina Helsinkiin IFK:n vieraaksi. Tupsukorvat olivat ottelussa monin paikoin niskan päällä, mutta kotijoukkue hyödynsi tekopaikkansa tehokkaammin ja otti kolme sarjapistettä maalein 3-1.
Johansson vie IFK:n johtoon
Kotijoukkue pääsi heti ottelun alussa ylivoimalle, kun Ilveksen Arto Laatikainen joutui rikkomaan kulmasta maalille noussutta IFK-hyökkääjää. Punaisten ylivoima ei kuitenkaan sujunut, vaan Ilves selvitti alivoiman helposti. Jerry D’Amigo oli myös varsin lähellä viedä Ilveksen johtoon alivoimalla, mutta laukaus suuntautui hiukan vasemman tolpan väärälle puolelle. Ilveksen tultua täysilukuiseksi teki D’Amigo hyvän nousun maalille muttei ahdistettuna saanut kunnon ratkaisuyritystä aikaiseksi.
Muutaman minuutin kuluttua IFK:n Thomas Nykopp oli lähellä karata läpiajoon, mutta kultakypärä Ville Meskanen polki hyvällä asenteella omaan päätyyn ja ehti häiritä Nykoppia sen verran, että Hannu Toivonen torjui helpohkosti. Ottelun ensimmäinen huippupaikka tuli kotijoukkueen Saku Salmelalle. Ruotsalaisvahvistus Mikael Johansson löysi kaksi edellistä kautta Ilveksessä pelanneen Salmelan maalin edestä, mutta Toivonen torjui suoraan syötöstä lähteneen laukauksen.
Reilun 13 minuutin pelin jälkeen IFK pääsi hyökkäykseen kahdella yhtä vastaan, mutta Ilves-puolustaja Jarkko Parikka peitti syöttölinjan hyvin, eikä Toivonen lopulta joutunut torjuntatöihin. Minuutin kuluttua edellisestä Matias Sointu poimi kiekon oman siniviivan päällä, nousi nopeasti keskialueen yli ja pelasi vasemmalle puolelleen Eemeli Suomelle vetopaikan – IFK:n Kevin Lankinen kuitenkin torjui Suomen vedon patjalla.
Ajassa 16.56 IFK pääsi toistamiseen ylivoimalle, joka tuottikin ottelun avausmaalin. Ilveksen Veli-Matti Vittasmäki yritti purkaa maalin takaa ränniin, mutta kotijoukkueen Mikael Johansson katkaisi purun ja laukoi kiekon nopeasti pienestä kulmasta Hannu Toivosen kautta sisään ajassa 17.12. Parin viimeisen minuutin merkittävin tapahtuma oli IFK-puolustaja Joe Finleyn taklaus joukkuekaveri Toni Tuomistoon. Ilveksen Brett Bulmer väisti Finleyn taklauksen, jonka seurauksena IFK-pelaajat törmäsivät voimalla keskenään ja Tuomisto loukkasi tilanteessa itseään.
Ilves tasoittaa, IFK kuittaa
Avauserässäkin pirteästi esiintynyt Ilveksen kakkosketju Otto Koivula – Aleksi Mustonen – Ville Meskanen oli toisen erän alussa jälleen esillä, kun Meskanen oli lähellä tasoittaa pelin. Kultakypärän laukoi kahdesti peräkkäin, mutta kumpikaan yritys ei verkon perukoille löytänyt. Kakkosketjun tavoin hyvin esiintynyt Jerry D’Amigo pelasi 26 peliminuutin jälkeen paikan viivasta nousseelle Marcus Fageruddille, mutta IFK:n Kevin Lankinen torjui niin puolustajan ensimmäisen vedon kuin reboundyrityksenkin.
Kotijoukkue oli lähellä karata kahden maalin johtoon, kun Mikael Johanssonin laukaus meinasi pomppia Hannu Toivosen torjunnan kautta sisään, mutta Arto Laatikainen purki kiekon maaliviivalta. Hetken kuluttua paine oli toisessa päädyssä ja ottelu tasoittui 1-1:een ajassa 31.36. Eemeli Suomi sai kiekon päädyssä lähes maalin takana ja käänsi selkänsä takaa rystysyötön maalille nousevalle Aleksi Mustoselle, joka otti kiekon haltuun, siirsi rystylle ja nosti varmasti sisään.
Ilveksen toinen maali oli äärimmäisen lähellä vajaan neljän minuutin kuluttua tasoitusmaalista. Veli-Matti Vittasmäki avasi keskialueelle vauhtiin Aleksi Mustoselle, joka haastoi IFK-puolustajan ja nousi maalille. Irtokiekko tuli Otto Koivulalle, jolla oli käytännössä tyhjä maali edessään, mutta IFK-hyökkääjä pääsi häiritsemään tilanteessa sen verran, että Koivulan yritys suuntautui sivuverkkoon. Kotijoukkue puolestaan iski kiekon verkkoon vastahyökkäyksestä, kun puolustaja Teemu Eronen pääsi nousemaan liian vapaasti maalille. Eronen siirsi kiekon rystylle ja nosti sen Mustosen tavoin varmasti yläkulmaan ajassa 35.32. IFK:n Kevin Lankiselle oli kirjattu kahden erän jälkeen 19 torjuntaa ja Ilveksen Hannu Toivoselle vain 6, mutta toiselle erätauolle mentiin IFK:n 2-1-johdossa.
Hintz rokottaa ylivoimalla
Ilveksen Matias Soinnulle vihellettiin kolmannen erän alussa hieman heppoinen jäähy poikittaisesta mailasta. HIFK käytti mahdollisuutensa ja siirtyi 3-1 johtoon, kun Ilves-kasvatti Roope Hintz laukoi irtokiekon sisään maalin edestä ajassa 43.49. Ilves käytti maalin jälkeen aikalisänsä, mutta seuraavakin paikka tuli IFK:lle kiekonmenetyksen jälkeen. Hannu Toivonen otti kuitenkin Mika Partasen laukauksen hienosti kiinni räpylällä.
Ilveksen mahdollisuus koitti ajassa 45.10, kun IFK:lle vihellettiin kaksi jäähyä ja vierasjoukkue pääsi pelaamaan täydet kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla. Paine pysyi IFK:n alueella käytännössä koko ajan, kuten 5-3-ylivoimalla kuuluukin, mutta laukauksista ja hyvistä paikoista huolimatta tulosta ei tullut.
Ylivoiman jälkeen Brett Bulmerilla oli paikka maalin edestä Jerry D’Amigon laukauksen irtokiekosta, mutta lukemat pysyivät 3-1:ssä. Ilves pääsi uudestaan ylivoimalle ajassa 54.50. Samalla maalivahti Hannu Toivonen kutsuttiin vaihtoaitioon ja kavennusta lähdettiin hakemaan kuudella kenttäpelaajalla. Yrityksestä huolimatta kavennusosumaa ei syntynyt, ja lopulta kiri tyrehtyi Tapio Laakson estämisjäähyyn, jota IFK:n Micke-Max Åsten edesauttoi kaatumisellaan. Loppuhetket pelattiin pois, ja summerin soitua kotijoukkue sai juhlia 3-1-voittoa.
Ottelun ratkaisut:
Ilves oli monin paikoin niskan päällä ottelussa muttei onnistunut Aleksi Mustosen maalia lukuun ottamatta hyödyntämään tekopaikkojaan. HIFK iski kaksi maaleistaan ylivoimalla, kun taas Ilves ei päätöserän ylivoimiaan onnistunut hyödyntämään.
Ilveksen parhaat:
Kakkosketju Koivula-Mustonen-Meskanen oli Ilveksen selvästi paras ketju. Seitsemässä edellisessä ottelussa tehot 2+4=6 tehnyt Mustonen siirtyi Ilveksen pistepörssin kärkeen. Jerry D’Amigo on esiintynyt viime otteluissa pirteästi, mutta tehoja kaivataan enemmän. Eemeli Suomi antoi upean syötön Mustosen maaliin, ja nuori pakkipari Parikka-Ilomäki pelasi varmaa peruspeliä.
Ilveksen plussat ja miinukset:
+ Avauspelaaminen ja pelin kääntäminen toimii parhaimmillaan hienosti
+ Riittävästi luotuja tilanteita ottelun voittamiseksi
– Kolmas peräkkäinen tappio, vaikka jokainen ottelu oli voitettavissa
– Tehottomuus
Seuraava ottelu:
Ilves kohtaa viikon toisessa ottelussaan lauantaina Turun Palloseuran. Ottelu alkaa Hakametsässä kello 17.00. Tule paikan päälle kannustamaan kotijoukkue voittoon!
Osta Ilves-TPS-liput täältä | Osallistu Facebook-tapahtumaan