Läpi ottelun peliä vienyt Ilves kaatui lopulta lukemin 2-4 ottelussa sarjanousija KooKoota vastaan. Ilveksen maaleista vastasivat Markku Flinck ja Marcus Fagerudd.
Ilves dominoi avauserää, KooKoo iskee ainoan osuman
Aivan avauserän alussa KooKoo oli terävämpi ja oikeastaan ensimmäisestä paikasta se siirtyikin johtoon, kun Ilves-kasvatti Markus Västilän viivasta heittämä kiekko yllätti Hannu Toivosen ajassa 1.49. Jo seuravassa vaihdossa Tommi Välimaa oli nokikkain KooKoo:n maalia vartioineen Juha Järvenpään kanssa. Järvenpää kuitenkin torjui.
Ilves rynnisti päälle vaihto toisensa jälkeen, mutta Järvenpää oli kuin muuri maalillaan. Blake Kesselin ja Markus Jokisen ollessa parhailla tekopaikoilla. Ilveksen luoma paine palkittiin ylivoimalla, kun ajassa 8.09 Marlo Koponen rikkoi Markku Flinckiä. Ylivoima pyöri hyvin, mutta maaliin asti kiekkoa ei saatu.
Ilveksen hyvä ote jatkui ja jatkui, mutta maaliin kiekkoa ei saatu hyvistäkään paikoista. Mikael Kurjen vipatessa kiekon katsomoon oli toisen ylivoiman aika, mutta maali pysyi kuin noiduttuna. Ylivoiman lopulla Kai Kantola sai kaksiminuuttisen rikkoessaan KooKoon pelaajaa. KooKoon ylivoima tuotti yhden huippupaikan, mutta Hannu Toivonen nollasi Josh Greenin ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin lukemissa 0-1, Ilveksen hallintaa osoittivat torjunnat Toivonen 5, Järvenpää 18.
Katastrofaalinen toinen erä osoittautuu kohtalokkaaksi
Toisen erän alkuun Ilves pääsi ylivoimalle, kun Marlo Koponen taklasi rumasti Markus Jokista selän puolelta. Jokinen jätti kaukalon, mutta palasi myöhemmin peliin. Ilveksen ylivoima pyöri hyvin ja lopulta kultakypärä Markku Flinck onnistui viimein ohittamaan Järvenpään. Syöttöpisteet Eemeli Suomelle ja Blake Kesselille.
Ilveksen maalin jälkeen näytti sille, että Ilves lähtee pian omille teilleen mutta vierailija oli eri mieltä. Ensin ajassa 27.13 ottelun erotuomari pelasi kiekon viivaan Mikko Lehtoselle, jonka hurja pommi painui aivan yläkulmaan. Tästä vajaata neljää minuuttia myöhemmin Tuomas Huhtanen käänsi kiekkoa keskustaan ja onnekkaasti kiekko painui aivan riman alle Joonas Riekkisen luistimesta suuntaa muuttaneena. Videotarkistuksen jälkeen kiekko keskelle ja lukemat 1-3.
Katastrofaalinen erä jatkui vierasmerkeissä maalinteon osalta, kun ajassa 37.35 Mikko Alikoski sai laittaa kiekon tyhjään maaliin. Jarkko Näppilän blokkaama laukaus jäi tämän varusteisiin ja Jarkko Malinen onnistui kaivamaan sen täysin tyhjänä seisseelle Alikoskelle.
Ilves sai vielä erän loppuun ylivoiman, kun Mika Koivisto rikkoi Teemu Rautiaista hyökkäyspäässä. Ja kirjaimellisesti erän viimeisellä sekunnilla Ilves sai lohtua surkeaan eräänsä, kun villin painostuksen päätteeksi Marcus Fagerudd iski kiekon yläkulmaan. Syöttöpisteet videotarkistuksen kautta syntyneeseen osumaan Tapio Laaksolle ja Kai Kantolalle.
KooKoo kestää ja pääsee huudattamaan kannattajiaan
Kolmannen erän alkuminuuteilla vierailija pääsi ylivoimalle tilanteessa, jossa Josh Green toistuvasti rikkoi Eero Savilahtea. Savilahti kaatui ja tämän maila nousi Greeniä kasvoihin. Alivoima toimi vahvasti ja KooKoo ei päässyt tekopaikoille.
Ilves haki vahvasti kavennusta ja ajassa 47.08 KooKoon Aki Kangasmäki sai heppoisen koukkaamisrangaistuksen, kun hieman aiemmin Ilveksen vahva pyöritys ei tuottanut rangaistuksia selkeämmissäkään rangaistusten paikoissa. Ylivoima pyöri hyvin, mutta KooKoo pääsi purkuun kun Eemeli Suomea huidottiin, sillä seurauksella että tämä jätti ottelun ja oli pelin jälkeen sormi vahvasti teipattuna.
Ilveksen yritykset kilpistyivät jatkuvasti Järvenpäähän ja tuska alkoi kasvamaan katsomossa. Kangasmäki joutui toistamiseen peräkkäin rangaistusaitioon ajassa 51.13 ja Ilves pääsi ylivoimalle. Ylivoima pyöri hyvin, mutta Järvenpää osoittautui ohittamattomaksi.
Reilun 56 minuutin pelin jälkeen näytti, että kiekko painuu verkkoon, kun se muutti suuntaa aivan maalin edessä Joonas Vihkon luistimesta, mutta Järvenpää venyi huipputorjuntaan. Ilves haki kavennusta vielä ottamalla maalivahdin pois, mutta todelliset huippupaikat kavennukseen jäivät syntymättä ja KooKoo nappasi makoisan vierasvoiton ja pääsi huudattamaan runsaslukuista kannattajajoukkoaan.
Ottelun ratkaisut:
KooKoo oli onnekas maalipaikoissaan ja maalissa Juha Järvenpää oli huikeassa vedossa nollaten tekopaikan toisensa jälkeen. Maalipaikat ottelussa olivat valmennuksen laskujen mukaan noin 30-6, joten KooKoon tehokkuus oli huippuluokkaa.
Ilveksen parhaat:
Puolustajat Aleksi Mäkelä ja Konsta Mäkinen pelasivat vahvan ottelun. Eemeli Suomi pelasi vahvaa ylivoimapeliä ja Markku Flinck onnistui jälleen maalinteossa.
Erikoista:
Ilveksen koko joukkue oli tulossa kolmanteen erään neljää minuuttia etuajassa. Ilmeisesti kukaan ei ollut tajunnut erätauon alkamisen siirtymistä videotarkistuksesta johtuen.
Kommentit, Tuomas Tuokkola:
– Meillä sellainen määrätty kypsyys ei ole riittänyt pelien tappamiseen eikä se riittänyt tänäänkään. Ensimmäisessä erässä KooKoo pääsi kuin varkain johtoon, mutta meillä oli paikkoja tehdä useitakin maaleja.
– Toisessa erässä kun pääsimme tasoihin ote vähän herpaantui ja tilanne oli yhtäkkiä 1-3. Tämä on kovaa oppia meidän joukkueellemme. Oli siinä huonoa tuuriakin, mutta sen taakse on turhaa mennä. Maalipaikat olivat kuitenkin noin 30-6 meille.
– Järkkäri (Juha Järvenpää) torjui kahdessa pelissä meitä vastaan jotain sata kiekkoa, joten kai voidaan sanoa Järvenpään vieneen meiltä pisteet 4-2.
Seuraava ottelu:
Ilveksen pelit jatkuvat maajoukketauon jälkeen tiistaina 10.11, kun Hakametsään saapuu Pelicans. Tervetuloa!