Hakametsän keskiviikkoillassa pelataan asemista loppukautta ajatellen. Nousuvireinen Ilves on saanut kymmenettä sijaa tällä hetkellä hallitsevan Kotkalauman tähtäimeensä ja keskiviikkoillan voittajalla on iso merkitys loppukautta ajatellen. Kotivoitolla piste-ero kavenee seitsemään, mutta tappiolla kasvaa kolmeentoista pisteeseen.
Asetelmat
Ottelun tärkeyttä ei voida alleviivata liikaa etenkään Ilveksen osalta. Kaksi ottelua vähemmän pelanneena joukkueella aukeaa realistiset mahdollisuudet jahdata Sportia kauden loppuun asti mikäli joukkue nappaa voiton ottelusta.
Ilveksellä on tämän kohtaamisen jälkeen jäljellä kymmenen ottelua, joissa se kohtaa runkosarjassa tällä hetkellä sijalla neljä tai alempana olevia joukkueita. Millään muotoa helppoa pudotuspeliviivan saavuttaminen ei ole, mutta voitto Sportista nostaisi todennäköisyyksiä huomattavasti ja tappio käytännössä musertaisi haaveet kauden jatkumisesta runkosarjan jälkeen.
Ilves lähtee otteluun hieno ryöstöretki Lappeenrantaan takanaan. 1-4 voitto nosti joukkueen henkistä vahvuutta varmuudella ja kuudesta edellisestä ottelusta tulleet viisi voittoa ovat lujittaneet joukkuetta.
Sport onnistui kaatamaan sarjakärki Kärpät kotonaan jatkoajan jälkeen, kun Charles Bertrand pysäytti pelikellot ajassa 60:14. Sport on myös vahvassa vireessä ja se on voittanut edellisestä kuudesta ottelustaan neljä.
Edelliset kohtaamiset
Ilves kohtasi Sportin heti kauden ensimmäisessä kotiottelussa. Joukkue eteni jo neljän maalin johtoon, kun Veli-Matti Vittasmäki, Konsta Mäkinen, Joonas Vihko ja liigauransa avausosumansa tehnyt Markus Jokinen onnistuivat. Sport nousi kahden maalin päähän päätöserässä, mutta taistelua pisteistä ei syntynyt ja Ilves otti vakuuttvan 4-2 voiton.
Marraskuun puolessa välissä joukkueet kohtasivat Vaasassa, jossa Sport oli selvästi parempi lukemin 4-0. Ilveksen peli oli tuskaista ja ottelusta ei jäänyt Ilvesläisittän jälkipolville kerrottavaa.
Tammikuun lopun back-to-back ottelut olivat tuskaisia Ilvesläisittäin, sillä Sport nappasi perättäisinä päivinä suorat kolmen pisteen voitot. Vaasassa Ilves johti 0-1 ennen kuin Marcus Fagerudd ajettiin kevyesti suihkuun. Ylivoiman aikana vaasalaiset rokottivat kolmesti ja Ilves ei tästä noussut. Seuraavana päivänä Sport kylvetti Ilvestä lukemin 0-3 yhdessä Ilveksen heikoimmista esityksistä.
Ilveksellä onkin nyt revanssin paikka, sillä pisteet ovat toistaiseksi jakautuneet vieraiden eduksi 3-9.
Kuumat pelaajat
Ilveksen maalilla on kahdessa edellisessä kamppailussa pelannut Henri Kiviaho, joka vaikean alkukauden jälkeen pelasi kaksi vahvaa ottelua peräjälkeen. Onkin mielenkiintoista nähdä vahtiiko Kiviaho Ilves-maalia Sportia vastaan vai palaako flunssasta toipunut Hannu Toivonen maalinsuulle.
Liigan ykkösmaalivahdeista eniten pelannut Mika Järvinen on torjunut 46 ottelussa tällä kaudella Sportin maalilla. Torjuntaprosentti on keskitasoinen 91,04%. Oikeastaan missään muussa tilastossa kuin pelattujen otteluiden kohdalla Järvinen ei ole kärkipäätä Liigassa.
Ilveksen pistepörssin kärjessä on keikkunut lähes koko kauden Markku Flinck, jolla on koossa uran piste-ennätys 22 pistettä. Viime otteluissa Ilveksen ylivoima on saanut kaivattuja onnistumisia ja sitä on johtanut nuorissa kovaa jälkeä tehnyt kaksikko Eemeli Suomi-Ville Meskanen.
Sportin hyökkäyksen tehotykit ovat uransa jääkiekkoa pelaava Tuomas Vänttinen ja liukas Ranskalaishyökkääjä Charles Bertrand, joka on iskenyt jo 16 osumaa tällä kaudella. Puolustuksen tehopelaaja on jykevä jenkkipakki Jake Newton, jolla on kasassa jo 22 tehopistettä.
Pelaajakommentit, Eemeli Suomi:
– Odotan todella kovaa peliä. Molemmat joukkueet ovat kovia kamppailemaan ja kun panokset ovat korkealla ei kumpikaan halua päästää toista helpolla. Edellinen Sport-kamppailu oli meiltä luokaton. Emme olleet alussa hereillä ja emme päässeet peliin kiinni oikein missään vaiheessa.
– Tuosta Sport-ottelusta lähti tavallaan meidän kasvojen pesu. Meillä on hyvä henki ja hyvä draivi päällä juuri tällä hetkellä ja pelaaminen on todella hauskaa.
– Runkosarja päättyy maaliskuun 10. päivä ja silloin katsotaan tarkemmin sarjataulukkoa. Sitä ennen pelataan ja harjoitellaan päivä kerrallaan.
Valmentajakommentit, Sami Hirvonen:
– Sport on erittäin työteliäs joukkue ja siellä on kärkipelaajina hyvää jälkeä tehneet Vänttinen ja Bertrand, joilla on juuri nyt ”mailat kuumina”. Heidän maalillaan Mika Järvinen on ollut tasaisen hyvä. He pyrkivät pelissään riistoihin, joten meidän pitää olla huolellisia omassa hyökkäyspelissämme.
– Latu on auki voittoon jos pystymme samankaltaiseen puolustamisen rytmittämiseen ja huolelliseen hyökkäyspelaamiseen mitä Lappeenrannasssa. Viimeaikainen hyvä vire on ruokkinut joukkueen itseluottamusta ja jos mietitään mitä voitot ovat tehneet niin lähdetäänhän nyt Sport-otteluun aivan eri asetelmista mitä edellisellä kerralla.
– Ottelun tärkeyden korostaminen ei saa näkyä tekemisessä, sillä meillähän on tavallaan ollut vastaava tilanne ja omat pudotuspelit jo pidempään käynnissä. Jokainen pelaaja ja valmentaja tietää varmasti ottelun merkityksen, mutta se tarkoittaa ainoastaan sitä että meidän pitää olla valmiita aivan kaikkeen. On aivan sama, vaikka kuu putoaisi taivaalta niin meidän pitää keskittyä vain omaan tekemiseemme, jonka kautta tulos on tässäkin ottelussa otettavissa.
Arvio
Molemmat joukkueet ovat viime aikoina pelanneet hyvää jääkiekkoa. Sport lähtee otteluun lievänä ennakkosuosikkina voitettuaan kolme kauden neljästä kohtaamisesta. Ilves on ollut vahva kotikaukalossa ja omaa myös kaikki mahdollisuudet voitoon tässä erittäin jännittävässä ja etukäteen hyvin tasaiseksi ennakoitavassa kamppailussa.