Ilvekseen palaava Esa Honkalehto tiesi joutuvansa suurennuslasin alle palatessaan perinteikkään seuran toimitusjohtajaksi. Mies kuitenkin kääri hihansa ja otti haasteen vastaan.
– Vapusta lähtien olen tutkaillut talouspuolta, ja en missään nimessä olisi suostunut pestiin ellen näkisi valoa tunnelin päässä. Meillä on iso tehtävä edessä talouden saneeraamisessa, mutta uskon että kovalla työllä pääsemme oikealle tielle, linjaa Honkalehto.
”Essin” paluu toimitusjohtajaksi ei ole jäänyt niin perinteiseltä kuin sosiaaliseltakaan medialta huomaamatta. Palaute on ollut pääosin negatiivista, mutta myös positiivisia viestejä on kuulunut.
– Olen saanut kymmeniltä yhteistyökumppaneilta paljon positiivisia viestejä. Sosiaalinen media on meille ensiarvoisen tärkeä viestintäväline, mutta joitakin keskusteluja en tarkoituksella lue. Tässähän hajoaisi pää muuten, naurahtaa Essi.
Tuttuihin saappaisiin hypännyt Honkalehto toivookin kannattajilta työrauhaa.
– Kyllä se minun mielestäni on lähdettävä siitä, että joukkue on keskiössä. Me olemme täällä taustatekijöinä, ja sananmukaisesti yritämme hoitaa taustat kuntoon.
Tekeminen ratkaisee kaiken
Honkalehto on tehnyt Ilvekselle myyntityötä muutaman vuoden omistamansa Sponsvisionin kautta. Toimitusjohtajan pestiä hän ei näe ongelmalliseksi tässä tilanteessa.
– Meillä toimistolla osa porukasta on kuukausipalkalla, osa provikkapalkalla ja osa laskuttaa. Kaikki me kuitenkin työskentelemme kohti samaa päämäärää, joten en näe tässä ongelmaa. Toimimme hyvän hallintotavan mukaisesti, joten luonnollisesti olen jäävi kaikissa SponsVisionia koskevissa päätöksissä.
– Isolla otannalla Ilveksen viime kaudet ovat olleet todella vaikeita. Viimeiset puolitoista kautta ovat kuitenkin antaneet Ilves-perheelle merkkejä paremmasta, sillä urheilupuoli on mennyt isoja askeleita eteenpäin.
– Meidän tehtävänä toimistolla on saada talouspuoli siihen kuntoon, että voimme tarjota urheilupuolelle jatkuvasti paremmat resurssit sekä kehittää organisaatiota muiltakin osin, linjaa Honkalehto.
Ilves-Hockeyn strategiapuoleen on kesän aikana uhrattu paljon työtunteja.
– Olemme pitäneet Viiri Viidessä Vuodessa -projektin hengissä, ja aiomme julkaista kesällä työstetyn, päivitetyn version strategiasta Ilves.comissa syksyn aikana, toteaa Essi avoimuuden nimissä.
Toimistolla pidetäänkin ennen kauden alkua avoin keskustelutilaisuus, jonne on jokaisen ilvesläisen mahdollisuus tulla keskustelemaan rakkaasta seurastaan. Ajankohta ilmoitetaan Ilves.comissa myöhemmin. Honkalehto lähettää vielä kannattajille terveiset:
– Tulkaa hallille ja kannustakaa joukkuetta. Joukkue on se, mikä meitä kaikkia kiinnostaa ja yhdistää, ja jokainen meistä haluaa sen pärjäävän.
Kannattajien kysymyksiä:
”Millä tavoin katsot nyt olevasi parempi toimitusjohtaja Ilvekselle kuin aikaisemmalla kerralla vuosina 2004-2010?”
– Jokainen ihminen varmasti kehittyy työuransa aikana ja kun olen katsonut muutaman vuoden Ilveksen toimintaa vähän kauempaa, uskon tietäväni kipukohdat erityisesti yhtiön taloudessa. Tämä uusi pestini liittyy nimenomaan yhtiön talouden tervehdyttämiseen. En puutu urheilutoimeen kuin yrittämällä vankemman talouden kautta järjestää sinne lisäresursseja.
”Miten aiot palauttaa sekä Ilveksen että oman maineesi yhteistyökumppaneiden ja kannattajien keskuudessa ja saada myyntiä kasvuun?”
– Kyllä tekeminen ratkaisee kaiken eli Ilveksen toimistolla on keskityttävä oikeiden asioiden tekemiseen ja oma tehtäväni on saada sinne kunnon tekemisen meininki erityisesti ottelukohtaisten tuotteiden (liput, aitiot, vip ym.) myynnissä, koska siellä on suurin kasvun paikka.
”Vesa Kainulainen Aamulehdessä 10.5.: ”Ilveksen osakeannista on merkitty arviolta vasta kolmannes. Anti päättyy toukokuun lopussa.”. Tuo kolmannes 1,5 miljoonasta on 500 000 euroa. Nyt tuossa AL:n jutussa (3kk myöhemmin) todetaan ”Puolentoista miljoonan euron osakepotista on merkattu yhteensä vajaa 400 000 euroa. Niistäkin kaksisataatuhatta on osakkeiksi muutettuja lainojen korkoja”. Kuka valehtelee ja miksi?”
– Osakeanti on käynnissä, ja luvut elävät. Syksyn yhtiökokouksessa tiedämme lopullisen tilanteen ja voimme tiedottaa toteutuneista merkinnöistä.
”Aiotko osallistua tai oletko jo osallistunut Ilveksen osakeantiin?”
– Aion osallistua.
”Olet useaan otteeseen kertonut SponsVisionin olevan edullinen Ilvekselle ja suoraan nettisivuillanne lukee, että olette tehneet 65% Ilveksen sponsorimyynnistä. Mitä tekee toimiston väki, jos sen osuus on 35%?”
– Toimistolla on Ilveksen palkkalistoilla viisi henkilöä, joista neljä keskittyy jatkossa erityisesti ottelukohtaisten tuotteiden aktiiviseen myyntiin ja niiden laskutukseen. SponsVisionin rooli on ollut, ja on jatkossakin, erityisesti suurempien kumppaneiden hakeminen sekä Pirkanmaalta että myös muualta Suomesta.
– Kaikki Ilveksen myyjät voivat myydä kaikkia tuotteita, mutta isompien kumppaneiden saaminen on luonnollisesti haastavampaa ja hyvät verkostot sekä kokemus edesauttavat siinä. Sillä, onko työntekijällä verokortti vai saako hän palkkionsa laskutuksen kautta, ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan tulokset ratkaisevat.
”Miksi Ilveksen toiminta on halvoista joukkueista ja hyvästä yleisökeskiarvosta huolimatta jatkuvasti rankasti tappiollista? Miten Ilves aikoo korjata jatkuvan tappion tekemisen?”
– Hyviä kysymyksiä ja juuri kurssin kääntämiseksi minut tähän haluttiin. Pystyimme kuitenkin edellisen pestin aikana yhtiötä useita kausia plussallakin pyörittämään. Menneestä oppimalla, kovalla työllä ja oikeilla päätöksillä sekä kaikkia osa-alueita pitkäjänteisesti kehittämällä oikealle kurssille päästään nytkin.
”Miten suhtaudut fanien ja median negatiiviseen vastaanottoon palatessasi Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtajaksi?”
– Uskon, että oikeiden asioiden tekeminen intohimolla ja avoin viestintä pitää välimme asiallisina. Pyrimme parantamaan toimintaamme näilläkin osa-alueilla. Toivon itselleni työrauhaa Ilveksen talousasioiden korjaamiseen, koska se työ tehdään taustalla, ei julkisuudessa. Tästä syystä urheiluasioita kommentoivat mediaan urheilujohtajamme ja valmennusjohto.
”Ilveksen fanit tulivat viime kaudella ryminällä koko kiekkoa seuraavan yleisön tietoisuuteen. Minkälaista roolia toimitusjohtaja kaavailee faneille?”
– Jatkakaa samaan malliin vaan – ottelutapahtuma, joukkue ja koko Ilves-organisaatio tarvitsevat teitä! Itse keskityn taustatöihin, hoitakaa te se otteluissa näkyvä ja kuuluva puoli. Kannattajat ja yhteisöllisyys ovat seuramme ydin ja arvostamme jatkuvasti kehittyvää kannattajatoimintaa äärimmäisen paljon.