Hakametsässä esitetään lauantai-iltana kutkuttava kiekkonäytelmä, kun kolmen ottelun pisteputkessa oleva Ilves isännöi Helsingin IFK:ta. Viime kierroksilla ilmiömäinen ihmismuuri nimeltä Anders Lindbäck on tukkinut Ilveksen maalinsuun. Jatkuuko ruotsalaisen ihmetorjujan paraativire, vai löytääkö vierasjoukkue oikeat räjähteet muurin murtamiseksi?
Asetelmat
Ilves haki perjantaina Kuopiosta arvokkaan vieraspisteen hyvällä viisikkopuolustuksella, joka on tiivistynyt ottelu ottelulta Lindbäckin huiman torjuntavireen nostaessa koko pelaajiston itseluottamusta. Ottelun enemmän pelannut Pelicans on enää pisteen päässä ja siten sopivilla tuloksilla ohitettavissa jo lauantain sarjakierroksella. Petolauman ajatukset eivät kuitenkaan saa harhailla mihinkään muualle kuin omaan peliin. HIFK on ollut Ilvekselle viime vuosina äärimmäisen vaikea vastustaja ja kurittaa takuulla jälleen armotta, mikäli tupsukorvien keskittyminen ei pysy sataprosenttisesti kasassa.
Ailahtelevasti esiintynyt HIFK on sarjataulukossa kahdeksannella sijalla, mutta playoff-viivan alapuolella yhdentenätoista vaaniva Ässät on ottelun vähemmän pelanneena vain kahden pisteen päässä. Sarjan tasaisessa keskikastissa sijoitukset vaihtelevatkin kierroksesta toiseen, joten IFK:n nykytilanteessa jokainen piste on sille tärkeä. Perjantaina punapaidat löivät kotihallissaan HPK:n maalein 4-2, mikä helpotti ainakin väliaikaisesti vastuuvalmentaja Pasi Sormusen harteillaan kantamia paineita.
Edelliset kohtaamiset
6.10.2012 Ilves – HIFK 0-2
– Kovatempoinen taistelu kääntyi vierasjoukkueen eduksi, kun Ilves ei päätöserän rynnistyksestään huolimatta saanut survottua kiekkoa HIFK-maalivahti Joni Ortion selän taakse. Tyler Redenbach vei punapaidat johtoon pelin puolivälissä, ja loppunumerot sinetöi Arttu Luttinen ottelun viimeisillä sekunneilla tyhjään Ilves-maaliin. IFK:n fanit kannustivat ennen kamppailun alkua Ilvestä komealla tavalla ”Kom igen, Ilves” -kyltein.
22.9.2012 HIFK – Ilves 6-1
– Ilves ei ollut aivan niin paljon huonompi kuin loppunumerot osoittavat, mutta erikoistilannepelaamisessa ja maalintekovalmiudessa joukkueiden välillä oli suuri ero. IFK takoi toisessa erässä neljä osumaa ja karkasi selvään voittoon. Tupsukorvien lohdutusosuman päätöserässä iski alivoimalla Kai Kantola.
Kuumat pelaajat
Anders Lindbäck antaa joka ottelussa Ilvekselle mahdollisuuden voittaa. Isokokoisen ruotsalaisen liikkuminen, torjuntavarmuus ja mailapeli ovat maailmanluokkaa. Lindbäck on päästänyt vain yhden maalin Ilveksen kolmen edellisen ottelun aikana. Ennen KalPan ainoata osumaa hän piti maalinsa puhtaana yhtäjaksoisesti yli 163 minuuttia. Petolauman hyökkääjistä liukkaimmin ovat viime peleissä liikkuneet kultakypärä Matias Sointu, joka teki maalin sekä Tapparaa että KalPaa vastaan, ja tuorein NHL-apu Daniel Paille, joka niittasi paikalliskamppailun loppuluvut tyhjiin ja syötti Soinnun osuman Kuopiossa.
HIFK:ssa parhaan pistemiehen kultakypärää kantaa kokenut ruotsalaissentteri Joakim Eriksson, jolla on kasassa 19 (9+10) tehopinnaa. Eriksson teki joukkueensa toisen osuman perjantaina HPK:ta vastaan. Washington Capitalsin NHL-hyökkääjä Mathieu Perreault kuritti Kerhoa tehoin 1+2. Punapaitojen ykköspakki Toni Söderholm iski yhden ja syötti toisen maalin HPK-ottelussa kasvattaen kauden pistesaaliinsa jo 17 (3+14) pinnaan. Maalivahti Joni Ortion torjuntaprosentti on erinomainen 92,36.
Arvio
Ilves on viime otteluissaan keskittynyt tiiviiseen puolustuspeliin, jossa viisikot tukkivat yhtenäisellä liikkeellä etenemis- ja syöttöväyliä keskialueella sekä sulkevat keskisektorin omassa kenttäpäädyssä. Näin on saatu paras terä pois vahvaan kiekkokontrolliin luottavien Tapparan ja KalPan hyökkäyspelistä. Myös HIFK pyrkii hallitsemaan pelivälinettä ja lähtemään kontrolloidusti hyökkäyksiin, joten Ilves tuskin muuttaa hyvin toiminutta konseptiaan tähän kamppailuun.
Pystyäkseen kaatamaan kovalla materiaalilla operoivan ja kokemusta pursuavan IFK:n on Ilveksen pystyttävä pelaamaan terävästi myös kiekon kanssa. Punanuttujen pakkikalustoa tuskin kannattaa lähteä haastamaan kulmapainissa, joten limpun toimittamiseksi maalintekosektoriin on keksittävä muita keinoja. Mikäli Ilves saa parhaan taisteluilmeensä esiin ja luistimensa kunnolla liikkeelle, on sillä mahdollisuus kaataa yksi viime kausien pahimmista peikoistaan.
Ottelu alkaa poikkeuksellisesti vasta 18.30. Paikan päälle saapuvien on syytä varautua kiihkeään tunnelmaan, sillä Hakametsään saapuu jälleen suuri joukko IFK:n kannattajia, joille huutokilpailussa varmasti kovan vastuksen tarjoaa kokonaan seisomakatsomoksi tähän kamppailuun muutettu D1-kulma. Luvassa on elämyksellinen kiekkoilta, jota ei kannata jättää kokematta!