Paluu maajoukkuetauolta kaukaloon sujui Ilveksen osalta täysin mollivoittoisesti. Sarjajumbo TPS kävi nimittäin hakemassa vaisulta kotijoukkueelta kauden ensimmäisen vierasvoittonsa todella tylyin 0-7 -numeroin.
TPS käyttää paikkansa avauserässä
Ilveksen potku oli ottelun alussa selvästi vastustajaa edellä. TPS oli ensimmäiset 5 minuuttia hätää kärsimässä, kun Ilves painoi pelin vaihdosta toiseen vierasjoukkueen alueelle. Ajassa 5.39 turkulaiset iskivät kuitenkin ensimmäisestä kunnon tilanteestaan ottelun avausmaalin. Yksinkertaisessa hyökkäyksessä kiekko pelattiin siniviivan ylityksen ja lyhyen pysähdyksen jälkeen B-pisteelle ehtineelle Jussi Tapiolle. Tämän nopea ratkaisu yllätti Jani Hurmeen ja vierailijat johtivat kamppailua täysin pelitapahtumien vastaisesti 0-1.
Ilveksen paras ote katkesi yllättävään takaiskumaaliin ja erän loppu kiekkoiltiin tasaisissa merkeissä. Sillä erotuksella tosin, että TPS laittoi omista paikoistaan limpun kovalla prosentilla reppuun. Turkulaisten toisesta osumasta Jani Hurme saa ottaa ison osan kontolleen, sillä Ville Vahalahden puolilämäri upposi helponnäköisesti häkkiin. 0-3 -osumassa sen sijaan Ilveksen koko viisikko vain seisoskeli ja Markus Nordlund sai lurittaa kiekon täysin rauhassa Hurmeen selän taakse.
Paluun kaukaloon tehnyt Marko Anttila oli avauserässä isäntien pirtein mies. Kolossi laukoi parikin kertaa vaarallisesti, mutta Atte Engren venyi hienoihin pattaritorjuntoihin. Isännät eivät avauserässä maalitiliään auki saaneet.
|
Kotijoukkueen kiri jää näkemättä
Ilves on noussut monta kertaa tällä kaudella voittoon tappioasemasta, mutta tänään ei petolauma saanut kunnon kirivaihdetta silmään missään vaiheessa ottelua.
Toinen erä kulki pitkälti tupsukorvien komennossa, mutta tilanteet päättyivät jatkuvasti siihen, ettei se ratkaiseva syöttö tai laukaus osunut kohdalleen. Erän ainoasta osumasta vastasikin TPS. Matias Myttynen ei saanut oman maalin edessä omaa miestään kuriin ja tämän seurauksena Tomas Plihal nosti toiseen erään kentälle vaihdetun Sami Aittokallion nokan alta kumilaatan maalin kattoon.
Ilveksen sysimusta ilta sen kuin jatkui päätöserässä. Petolauma ei saanut itse kiekkoa edes tyhjään rysään, kun Atte Engren hääri kumiukkona maalinsa suulla. TPS laittoi sen sijaan pelivälinettä reppuun edelleen kovalla prosentilla. Turkulaiset kaunistelivat kolmannessa erässä maalieroaan vielä kolmella lisäosumalla. Tuomas Suominen lirutti vastahyökkäyksen päätteeksi 0-5 -osuman ja kaksi viimeistä osumaa vierasjoukkue viimeisteli hienoilla ylivoimakuvioilla. Markus Nordlundin illan toinen ja Mario Valery-Trabuccon ensimmäinen onnistuminen tiesivät Ilveksen kannalta tylyjä 0-7 -loppunumeroita.
Joukkueelle pidettiin heti ylimääräiset luisteluharjoitukset
Ilves-valmennus luistelutti joukkuetta hävityn ottelun jälkeen 20 minuuttia. Tämä lisärangaistus oli ainutlaatuinen tapahtuma Hakametsässä ainakin paikalle kerääntyneen toimittajiston kokemuspiirissä. Lopulta median eteen lausuntoja tuli antamaan maalivahtivalmentaja Markus Korhonen.
– Oma pelaaminen oli syynä rangaistukseen. Tahtotilaa puuttui. Emme olleet valmiita pelaamaan.
– Pakkohan jätkien on tästä herätä. Ammattilaisia kuitenkin kaikki ollaan.
– Kukaan ei voi olla tyytyväinen tänään. Eivät maalivahdit eivätkä kenttäpelaajatkaan.
Ottelu pähkinänkuoressa
PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Ilves aloitti ottelun todella väkevästi, mutta TPS iski avausmaalin ensimmäisestä tilanteestaan ja siihen katkesi samalla myös tupsukorvien lento. Tehokkaat turkulaiset veivät avauserän lopulta nimiinsä peräti maalein 0-3.
Ilves ei saanut toisessa erässä tarvitsemaansa avausmaalia, vaikka peliä hallitsikin. Tomas Plihal viimeisteli erän ainoan osuman ja ratkaisi lopullisesti kamppailun. Päätöserässä TPS kaunisteli loppunumeroita vielä kolmella lisäosumalla.
OTTELUN RATKAISUT:
Ilveksellä ei onnistunut tänään yksinkertaisesti mikään. Kotijoukkue ei saanut missään vaiheessa ottelua avausmaalia ja sen myötä usein tulevaa momentumia. Näin TPS marssi lopulta helppoon vierasvoittoon.
ILVEKSEN PARHAAT:
Marko Anttila väläytteli avauserässä, mutta tämän jälkeen potku hiipui ymmärrettävästi pitkän pelitauon takia. Ykkösketjuun nostettu Michael Keränen oli yritteliäs alusta loppuun ja oli ainoita tupsukorvia, joka saa illan esityksestään puhtaat paperit.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
– Joukkue oli todella pehmeä molempien maalien edustoilla.
– Ilveksen on saatava viisikkopuolustus toimimaan nähtyä paremmin, sillä petolauma tuskin pystyy jatkossa tekemään itse osumia alkukauden tahtiin.
– Maalivahtipeli oli muun joukkueen tasolla tänään
ERIKOISTA:
Tämän illan murskajaisten jälkeen Ilves on tällä kaudella päästänyt enää 4 maalia vähemmän kuin niitä eniten omiin laskenut TPS.
SEURAAVA OTTELU:
Torstaina Ilves kohtaa vieraskaukalossa kauden toisen kohujoukkueen Ässät, joka sai myös tauon jälkeen omassa ottelussaan kylmää kyytiä.