Ilves on tehnyt sopimuksen 29-vuotiaan tshekkiläisen hyökkääjän Vojtech Polakin kanssa. Sopimus kattaa 2014-15-kauden ja sisältää kuukauden tryoutin. Polak saapui Suomeen eilen ja liittyi joukkueen vahvuuteen tänään aamulla.
Vasemmalta laukova 179-senttinen ja 87-kiloinen hyökkääjä teki viime kaudella Tshekin liigan HC Trinecissä 18 runkosarjaottelussa tehot 7+10=17 ja pudotuspeleissä 11 ottelussa 5+2=7.
– Polakin hyökkäyspeliominaisuudet ovat hyvät. Taidon ja luisteluvoiman lisäksi hän tuo joukkueeseen kokemusta. Alkukauden hän on harjoitellut Tshekeissä viime kauden seuransa HC Trinecin kanssa, kertoo urheilujohtaja Juha Pajuoja.
Vojtech Polak on Dallas Starsin toisen kierroksen varaus vuodelta 2003. Kolmen Pohjois-Amerikassa viettämänsä kauden aikana hän pelasi viisi NHL-ottelua ja teki 162 AHL-ottelussa tehot 35+60=95.
Pohjois-Amerikan kausien jälkeen hyökkääjä on pelannut Tshekin ja Sveitsin pääsarjojen ohella viime kauden alussa KHL:ssä Dinamo Riikan paidassa. Kuuden edellisen kauden aikana Polak teki Tshekin liigan runkosarjassa 187 ottelussa tehot 58+58=116 ja Sveitsissä 49 ottelussa 13+15=28.
– Viimeaikaisten loukkaantumisten myötä meidän tuli reagoida pelaajatilanteeseemme. Polak vahvistaa hyökkäystämme ja hänelle on tarjolla vastuuta kärkiketjuissa. Hän on mukana jo huomisessa Lukko-ottelussa, mikäli kansainväliset siirtopaperit saadaan ajoissa valmiiksi.