Ilveksen vaativa päävalmentaja Tuomas Tuokkola on päässyt vaikuttamaan joukkueen rakentamiseen ja kun harjoituspelit on pelattu, uskoo Tuokkola vahvasti Ilveksen pelaavan pudotuspeleissä keväällä 2015.
Ilveksen kausi 2013-14 oli sitä edeltäneiden vaikeiden kausien jälkeen menestystarina karvaasta lopustaan huolimatta. Ilveksessä onkin tarkkaan analysoitu edellinen kausi ja otettu siitä oppia tulevaan.
– Itse asiassa meiltä analysointiin osallistuivat minun lisäkseni Sami Hirvonen, Markus Korhonen, Petteri Piironen ja Juha Pajuoja. Muutamia viikkoja kauden jälkeen siihen käytettiin kokonainen päivä ja kävimme hyvinkin tarkkaan lävitse kaikki kauteemme vaikuttaneet ulkoiset tekijät, tapahtumat ja omien tekojemme vaikutukset.
– Sen jälkeen kävimme läpi pelimme kehitystä ja sitä, miten pelimme muuttui kauden aikana. Myös rytmitystämme, eli sitä miten olimme harjoitelleet ja pelanneet, käytiin tarkkaan lävitse.
Tarkka oman toiminnan analyysi ja pelaajiemme analyysi loivat pohjaa nyt alkavan kauden toiminnalle.
Tammikuussa 2013 Ilveksen valmentajana aloittanut Tuomas Tuokkola on nostanut Ilveksen profiilia askel kerrallaan ja hyvä työ palkittiinkin sopimalla sopimuksen jatkamisesta vuodella aina vuoteen 2016 saakka.
– Keskusteluita jatkosopimuksesta käytiin jo hyvissä ajoin ja koen, että jatkosopimuksen myötä saamme luonnollista jatkuvuutta tekemällemme työlle. Tietenkin se luo turvaa itselleni ja tänne hankituille pelaajille, jotka ovat osa tätä jatkuvuutta.
– Seura halusi pitää minut ja minä halusin jatkaa täällä, joten tässä kaupassa kaikki voittivat.
Kauden 2014-15 Ilves on hyvin liikkuva, äärimmäisen työteliäs ja yllättävänkin taitava joukkue. Tuomas Tuokkola onkin tyytyväinen käsissään olevaan joukkueeseen.
– Olemme yhdessä urheilujohtaja Juha ”Juupe” Pajuojan kanssa käyneet läpi pelaajia ja meillä on ollut selkeä linja siitä, minkälaista joukkuetta olemme rakentaneet. Juupe on tuonut tähän ison panoksen ja tehnyt hyvää työtä.
– Olen tyytyväinen käsissämme olevaan ryhmään ja sen antamaan panokseen tällä hetkellä. Olemme näille pelaajille luvanneet mahdollisuuden näyttää ja nyt annamme sen heille. Olemme kuitenkin halunneet nämä pelaajat ja he ovat halunneet tänne. Nyt sitten katsotaan, että mille tasolle heidän kanssaan päästään, taustoittaa Tuokkola.
Kauden alkaessa Ilveksessä on vain yksi ulkomaalaisvahvistus, kun Mark Hurtubise pelaa Ilveksen ykkösketjussa vasenta laitaa.
– Meille pelaajan kansalaisuus on täysin sivuseikka. Jos joukkueessa on englanninkielisiä pelaajia, käydään heidän osaltaan ketjupalaverit ja kahdenkeskiset palaverit englanniksi.
– Karu fakta on vain siinä, että ilman hyvää scouttausverkostoa ulkomaalaispelaajien hankkiminen on aina isompi riski kuin kotimaisten pelaajien kohdalla, joista on saatavilla hyvinkin tarkat tiedot.
Kova työ näkyy testituloksissa
Ilveksen pelaajisto on uurastanut harjoituksissa kovalla asenteella ja se näkyy myös lahjomattomasti asiat esittävissä testituloksissa.
– Testitulokset lupaavat erittäin hyvää ja niiden perusteella olemme nyt urheilullinen joukkue. Ihan numeroina kertoen esimerkiksi rasvaprosentin keskiarvo joukkueessa on 11,4%. Aerobisella puolella kehitys hapenoton tilavuudessa on ollut huimaa ja muutenkin testitulokset ovat parantuneet merkittävästi.
– Fysiikkavalmentajamme Petteri Piironen on tehnyt loistavaa työtä ja tuonut meille sellaisen tietotaidon sekä saanut myytyä ajatuksensa myös pelaajistolle. Sitä kautta kehitys testituloksissa on ollut huimaavan hyvää, kertoo laadukasta ja monipuolista fyysistä harjoittelua kehuva Tuokkola.
Hyvin menneet harjoitusottelut, joissa Ilves voitti seitsemästä täysimittaisesta ottelustaan viisi, ovat saaneet pelaajiaan jatkuvasti haastavan valmentajan huulille lievää hymynkaretta.
– Tulos on kuitenkin tärkeä harjoituspeleissäkin, sillä se on tavallaan palkinto näissä peleissä tehdystä työstä. Varsinkin peruspelaaminen on ollut ilahduttavan hyvällä tasolla ja siihen on hyvä lähteä nyt rakentamaan päälle. Voimme hioa ja kehittää pelin osa-alueita, kun perusta on kunnossa.
– Erityisen tyytyväinen olen ollut puolustuspelaamiseemme ja viisikkotiiviyteemme, jonka avulla olemme tuoneet karvaukseen uusia asioita ja räväkkyyttä lisää. Lisäksi keskialueen pelaamista on nopeutettu. Hyökkäyspelin kanssa meillä on vielä enemmän työtä, jotta saamme viisikon liikkumaan yhtenäisesti ja pysymme kiekossa enemmän, summaa ”Tumppi” harjoituskauden valmennuksellista antia.
Kun jääkiekkokausi alkaa perjantaina paikallisottelulla, alkaa myös 60 ottelun matka, jonka tähtäin on pudotuspeleissä. Samaan tavoitteeseen ovat sitoutuneet niin pelaajat kuin valmennuskin.
– Olemme vähän muuttaneet toimintaamme ja muokanneet pelitapaamme sekä hakeneet oikeita lääkkeitä tälle kuudenkymmenen ottelun matkalle, jotta pääsisimme tavoitteeseemme. Yksi iso juttu tässä on se, kuinka onnistumme käsittelemään voittoja ja tappioita ja kuinka se vaikuttaa tuleviin otteluihin. Olemme jakaneet kauden lyhyisiin jaksoihin, joiden sisällä jatkuvasti tarkastelemme joukkueen pelaamista ja katsomme mikä toimii hyvin ja onko jotain, johon pitäisi puuttua.
– Oikeastaan kun kokoonnuimme ensimmäistä kertaa tätä kautta varten, oli selvää, että tavoittemme on ensisijaisesti varmistaa pudotuspelipaikka ja sen onnistuttua voimme miettiä sitten jotain muutakin, painottaa Tuomas Tuokkola.
Alkavalle kaudelle sääntöihin tuli muutamia muutoksia, joista näkyvimpiä ovat keskialueen kaventaminen ja niin sanottu hybridipitkä. Muutosten sisäänajossa menee vielä aikaa, mutta sama tilanne on kaikilla joukkueilla.
– Tämä uusittu pitkä kiekko -sääntö ei ole juuri tullut vielä peleissä esiin, ja emme osaa sitä vielä juuri hyödyntää. Olemme sen huomioineet palavereissa, pelaamisessa ja nauhoilla, mutta emme ole sitä vielä korostaneet mitenkään. Annamme pelaajille aikaa oppia tähän, ja muun pelin kehittämisen yhteydessä koitamme hakea hyötyä tästäkin, kertoo Tuokkola säännön sisäistämisestä.
Viime kauden hurmos katsomossa toi lisävirtaa
Aivan uudelle tasolle Hakametsässä yltynyt kannattajakulttuuri ei jäänyt huomaamatta myöskään valmennukselta. Tuokkola löytääkin viime kauden hurmokselle vertailukohtaa viime aikaisista tapahtumista suomalaisessa joukkueurheilussa.
– Valmentajinahan me keskitymme kaukalon sisällä tapahtuviin asioihin, mutta kun me kaikki olemme myös ihmisiä ja elämme tunteella, niin onhan se meille järkyttävä etu, kun halli elää ja on pelissä mukana.
– Viime syksyn hurmos oli kuin Susijengin katsomo Bilbaossa. Jos sellaisen meiningin saisi jokaiseen kotiotteluun, niin uskaltaisin luvata sen kautta enemmän kotivoittoja, hehkuttaa Tuokkola viime kauden yhtä positiivisimmista asioista.
Nykyajan valmennus on mitä suurimmassa määrin tiimityötä ja yhteistyö myös seuran muiden valmentajien ja toimijoiden kanssa on tärkeässä roolissa.
– Meillä on ollut valmennuspalavereita, joissa on käyty lävitse pelaajia ja toimintaa. Niihin on osallistunut valmentajia C-nuorten valmennuksesta ylöspäin ja tietenkin urheilujohtaja Pajuoja, joka tekee tälläkin saralla arvokasta työtä.
– Meidän on luotava ne olosuhteet kuntoon, jotta saamme aina liigaan asti Ilveksen itse tuottamia pelaajia. Nähdäkseni olemme saaneet tätä pienin askelin parempaan suuntaan koko ajan. Sami Hirvosella on hyvä keskusteluyhteys niin A-nuoriin kuin Lempäälän Kisan suuntaan, ja sitä kautta saamme tiedon siellä tapahtuvista asioista.
– Pitää olla seuralle kiitollinen, että meillä on koossa osaava valmennusryhmä. Sami Hirvonen tekee korvaamatonta yhteistyötä edellä mainittujen tahojen kanssa ja koostaa videoita, Markus Korhonen tekee loistavaa työtä maalivahtien kanssa ja Petteri Piironen on varmasti alansa huippuja Suomen tasolla. Tämän porukan lisäksi meillä on vielä henkinen valmentaja, joka pitää meille joukkuepalavereita, ryhmäpalavereita ja yksilöllistäkin ohjaamista esimerkiksi peleihin valmistautumiseen liittyen. Tätä kautta on onnistuttu luomaan tilanne, jossa meidän valmennusympäristömme kestää vertailun kenen kanssa tahansa siitä, mitä pystymme pelaajille valmennuksellisesti tarjoamaan, valmennusryhmäänsä tyytyväinen Tuokkola myhäilee.