Torstaina kirvelevään rankkaritappioon taipunut Ilves kohtaa tänään Turussa TPS:n. Ottelu on molemmille joukkueille viimeinen ennen ensi viikon maaottelutaukoa. Tuulennopea laitahyökkääjä Joonas Rask tekee illan kamppailussa paluun Ilveksen kokoonpanoon oltuaan koko alkukauden sivussa.
Asetelmat
TPS on sarjataulukossa kahdeksantena. Sillä kasassa 28 pistettä, 14 enemmän kuin Ilveksellä. Turkulaisjoukkueen alkukausi on ollut melkoista vuoristorataa, eikä ryhmä ole vielä löytänyt otteisiinsa kaivattua tasaisuutta. Kahdessa viime kamppailussaan mustavalkoiset ovat päästäneet yhteensä 11 maalia häviten ensin Jokereille Helsingissä 5-6 ja sitten kotonaan Pelicansille tylysti 0-5.
Ilves ei ole kahdessa viime ottelussaan päässyt pelillisesti samalle tasolle, jolle se parhaimmillaan edellisviikolla nousi. JYP ei antanut sekavasti esiintyneelle petolaumalle tiistaina mitään mahdollisuutta, ja SaiPakin onnistui puolustamaan Ilveksen hampaattomaksi torstaina Hakametsässä. Tuon ottelun kolmannessa erässä tupsukorvien otteissa oli kuitenkin jo vaadittua tahtoa ja taistelua, joihin valmennusjohtokin oli tyytyväinen.
Edelliset kohtaamiset
Joukkueet kohtasivat kauden kolmannella kierroksella Hakametsässä, josta TPS ryösti kolme pistettä mukaansa lukemin 1-4. Kaksi ensimmäistä peliään voittanut Ilves tuli tähänkin kamppailuun pirteällä ilmeellä, mutta hukkasi otteensa tyystin illan edetessä ja kärsi lopulta ansaitun tappion. TPS:n sankariksi nousi kaksi maalia iskenyt juniori-ikäinen puolustaja Rasmus Ristolainen. Ilveksen 1-0-osuman viimeisteli nuori Teemu Huhtala.
Kuumat pelaajat
Ilves-fanien kulttisuosikiksi Tampereella noussut Marko Anttila on saanut epäonnisten viime kausien jälkeen pelinsä kulkemaan uusissa ympyröissä. Runsaasti ylivoima-aikaa Turussa saava Lempäälän jätti on TPS:n toiseksi paras pistemies tehoillaan 5+8=13. Kultakypärää kantaa kokenut Ville Vahalahti, joka on kasannut 14 tehopinnaa. Turkulaisten maalivahdeista Aleksis Ahlqvistin torjuntaprosentti on loistava 93,20, kun enemmän pelanneen Marek Schwartzin vastaava lukema on vain 88,48.
Tupsukorvien tehottoman hyökkäyskaluston terävin kulmahammas Toni Rajala viimeisteli joukkueen ainoan osuman SaiPan verkkoon. Kultakypärää kantaa tänään kanadalaissentteri Mark Lee, kun tehopakki Ville Koistinen ja taiturimainen Jesse Niinimäki puuttuvat kokoonpanosta. Heidän poissaolojaan pystyy toivottavasti heti ensimmäisessä ottelussaan paikkaamaan sähäkkä Joonas Rask, jonka paluuta tositoimiin on odotettu hartaasti.
Arvio
Ilves kaipaa kipeästi pisteitä pysyäkseen kurottavissa olevan etäisyyden päässä sarjan alemmasta keskikastista. Tänään Ouluun matkaava HPK on vain kolme pinnaa edellä, ja tämän eron ajaminen kiinni antaisi positiivisen vireen maaottelutauon aikaiseen harjoitteluun. Viime peleissään puolustuspään ongelmista kärsinyt TPS on lyötävissä, mutta voittoon vaaditaan selvästi parempaa peliä kuin Ilves esitti viikon kahdessa edellisessä kamppailussaan.
Turku on viime vuosina ollut Ilvekselle suotuisa matkakohde. Nopeajalkainen joukkue on viihtynyt mainiosti TPS:n kotiareenan suurella jääpinta-alalla. Nyt lähtökohta otteluun on kuitenkin aivan erilainen kuin useilla edelliskerroilla, sillä petolauma on rämpinyt pohjamudissa koko syksyn pelaajien itseluottamus on alhaalla. Nöyrä ja tarkka viisikkopuolustus, terävät vastaiskut sekä tietysti kova liike ovat avaimet yllätysvoittoon. Kotijoukkue on toki sarjatilanteen perusteella selvä ennakkosuosikki.