Ilves ja Sport painivat lauantaina Hakametsässä värikkään ja tunteikkaan ottelun. Sport roikkui pitkään mukana, mutta lopulta Ilveksen työn sankarit Tommi Välimaan johdolla kaatoivat Sportin lukemin 3-1.
Tunteiden räiskyntää avauserässä
Ottelu käynnistyi tunnemyrskyllä. Tommi Välimaa niittasi upealla taklauksella Sportin Mike Brennanin jään pintaan. Brennan suivaantui tilanteesta ja alkoi sähistä keskialueella ja paikalle saapunut Patrik Moisio mäjäytti Brennanin uudestaan jäähän. Jenkkipakki menetti tilanteessa hermonsa täysin ja yritti päästä kaikkien lähelleolijoiden kimppuun. Linjatuomarit pitivät kuitenkin Sport-pakin kurissa ja tilanteesta selvittiin Brennanin 2+2+10 minuutin ja Patrik Moision kahden minuutin jäähyillä.
Tilanne käynnisti Sportin jäähysuman. Mikko Pukka huitoi korkealla maillalla Toni Kallelaa naamaan ja lähti istumaan 2+2 minuuttista. Seuraavaksi Sport pelasi alivoimaa viidellä miehellä ja sai rangaistuksen väärästä vaihdosta. Ilves pääsi myllyttämään ylivoimaansa, mutta ratkaisut jäivät Sami Sandellin poissaollessa Tommi Kivistön ja Konsta Mäkisen laukausten varaan. Puolustajien kudit eivät löytäneet osoitteeseensa ja Sport selvitti alivoimansa.
Jäähyjen jälkeen peli tasoittui hieman. Ilves hallitsi, mutta vaasalaiset iskivät muutaman kerran vaarallisesti vastaaan. Sport pääsi ensimmäisen kerran ylivoimalle ajassa 12.47, kun Tommi Välimaalle tuomittiin rangaistus kiinnipitämmisestä. Ilves pelasi väkevän alivoiman, ja Sportin ainoaksi laukaukseksi jäi Charles Bertrandtin ilman maskia lähettämä laukaus, jonka Joonas Korpisalo noukki varmasti haltuunsa.
Ilves loi erän viimeisellä minuutilla vielä kaksi huippupaikkaa. Toni Kallela ei saanut ensimmäisessä paikassa kunnon osumaa kiekkoon ja laukaus pomppi ohi maalin. Seitsemän sekuntia ennnen loppua kuitenkin rävähti. Eero Savilahti löysi hienolla syötöllä Roope Hintzin maalin edestä. Nuorukainen pommitti kiekon verkkoon ajassa 19.53 vieden kotijoukkueen 1-0-johtoon.
Erän tapahtumat eivät olleet kuitenkaan vielä ohi. Avausminuuttien kiistakumppanit Moisio ja Brennan löysivät toisensa keskialoituksen jälkeen ja aloittivat kunnon turpakäräjät. Molemmat lähettivät toisilleen muutaman iskun ja poistuivat hanskaamisen jälkeen ottelusta suihkun puolelle. Peräti 50 minuuttia kestäneen avauserän jälkeiselle tauolle lähdettiin Ilveksen maalin johdossa.
Toinen erä tasapaksumpaa
Värikkään ja räjähdysherkän avauserän jälkeen toinen erä oli tarkkailevampaa pelaamista. Ilves ei saanut kiekollista peliään pyörimään kunnolla. Toisaalta Sport rikkoi peliä hyvin ja sai suoraviivaisella pelaamisellaan tuotua painetta Ilveksen puolustusalueelle.
Jäähyjä erässä nähtiin kolme. Ilveksestä istumassa kävivät Konsta Mäkinen ja Steven Zalewski. Sport puolestaan otti ottelussa toistamiseen rangaistuksen väärästä vaihdosta. Kumpikaan joukkue ei toisessa erässä maalipaikoilla juhlinut. Sportista lähimpänä kävi Jussi Pesonen, jonka laukaus kilahti tolppaan. Ilveksen paras paikka tuli Tapio Laaksolle, mutta sentterin laukaus epäonnistui hieman ja Sport selvisi ilman toista takaiskua. Erä pelattiin maalittomana ja päätöserään lähdettiin Ilveksen maalin johdossa.
Välimaa räjäyttää Hakametsän
Kolmas erä käynnistyi Ilveksen kannalta karusti, kun Tapio Laakso ja Atte Pentikäinen purkivat kiekon kymmenen sekunnin välein katsomoon ja Ilves joutui kahden miehen alivoimalle. Sport onnistui käyttämään tilanteen hyväkseen, kun Erik Riska pääsi nousemaan laidalta ja laittamaan kiekon ylänurkkaan ajassa 43.35.
Erä jatkui tasaisissa merkeissä. Kumpikin joukkue puolusti tiiviistä välillä hyökkäyspelinkin kustannuksella. Ilvekselle tuli tiukka tilanne ajassa 54.06, kun Tommi Välimaan maila nousi vahingossa Charles Bertrandin kasvoihin. Ilves taisteli alivoimansa mallikkaasti, eikä vaasalaiset saaneet maalia aikaiseksi.
Hetki jäähyn päättymisen jälkeen Atte Pentikäinen kamppaili kiekon Tommi Välimaalle. Duunarihyökkääjä Välimaa karkasi vastahyökkäykseen ja ampui lopulta rannelaukauksella kiekon ohi Hostikan ajassa 56.36, räjäyttäen Hakametsän maaniseen hurmioon.
Sport otti minuuttia myöhemmin aikalisän ja yritti tasoitusta ilman maalivahtia. Sport sai aikaan vahvan myllerryksen, mutta Ilves sai lopulta viimesellä minuutilla pelin painettua vaasalaisten päätyyn. Aleksi Mustonen ja Välimaa pelasivat kiekon toiselle duunarille Joonas Riekkiselle, joka sai ohjata kauden ensimmäisellä osumallaan makeat 3-1-voittolukemat ajassa 59.40.
Ottelun ratkaisut
Joukkueet tahkosivat kahteen päivään kaksi erittäin fyysistä vääntöä. Ilves menetti lauantain peliin tärkeän kapteeninsa Sami Sandellin, jonka puuttuminen näkyi varsinkin ylivoimassa. Sport onnistui sekoittamaan Ilveksen peliä, mutta lopulta kuvaan astui sopivasti soturimainen hyökkääjä Tommi Välimaa, joka iski tainnutusosuman kolmannen erän lopulla ja siitä pamauksesta vaasalaiset eivät enää toipuneet.
Ilveksen plussat ja miinukset
+ Taisteluilme.
+ Ilves löysi keinot voittoon, vaikka peli ei ollut lähelläkään parasta.
+ Alivoima.
– Ylivoima oli Sandellin poissaollessa ponnetonta.
– Ilveksellä oli vaikeuksia löytää keinoja Sportin aktiivisen pelin rikkomiseen.
Ilveksen parhaat
Joonas Korpisalo pelasi maalilla jälleen varmasti. Ilves tarvi Sportia vastaan hauista, ja joukkueen työmiehistä Atte Pentikäinen, Tommi Välimaa ja Joonas Riekkinen tarjosivat sitä surutta vaasalaisille.
Seuraava ottelu
Ilves pelaa ensi viikolla vieraspelit Oulussa ja Espoossa. Lauantaina palataan jälleen Hakametsään, kun SaiPa saapuu vierailulle.
Kommentit, Tuomas Tuokkola:
– Aikamoinen peli oli. Päällimmäisenä on mielessä tietysti se, että pystyttiin puristamaan voitto. Tärkeät pisteet. Toisessa ja kolmannessa erässä passivoiduttiin vähän liikaa. Ei oltu pelissä kiinni sillä intensiteetillä, mitä peli vaatii, ja samaan aikaan Sport taas teki kaikkensa sen eteen, että me ei päästy siihen kiinni.
– Jos ollaan ihan rehellisiä, niin tällä hetkellä painetaan aika raihnaisina menemään. Nyt me tarvitaan tunteja, että päästään taas eteenpäin.
– Tommi Välimaa 1+1. Helvetin hieno homma. Välly alkukaudesta vähän haki sitä pelaamistaan ja rooliaan, mutta on löytänyt pikku hiljaa sitä omaa rooliaan ja pelaamistaan. On arvokas pelaaja meille. Tappaa alivoimaa, voittaa päätykiekkoja, karvaa ja pystyy pitämään päädyssä kiekkoja. Välly on tehnyt kovalla työllä duuniaan määrätietoisesti, ja se on tuonut nyt myös tulosta.
– Eilen oli kovaa tunnetta ja tänään myös. Minun mielestäni se on hienoa, että ei pelata virkamieskiekkoa.
– En ole ikinä käskyttänyt. Valtosella on varmaan näyttöjä, jos hän tällaista väittää. Minä en ole ikinä urani aikana haukkunut yhdenkään vastustajan valmentajaa, enkä tee sitä tänäänkään. Sport pelaa hyvää lätkää ja on mennyt hemmetisti eteenpäin.