Nuori hyökkääjä Ville Meskanen, 20, on ollut viime peleissä Ilveksen näkyvimpiä pelaajia. Vaikean alkukauden jälkeen näyttävästi pelaava Meskanen on saanut näyttöpaikan Liigasta ja käyttänyt sen mainiosti hyväkseen. Ulkojäiltä oppinsa ammentanut taituri nauttiikin saamastaan vastuusta ja haluaa laittaa jatkossa vielä enemmän kiekkoja vastustajan verkkoon.
Viime ajat ovat olleet Ilvekselle vaikeita. Vaikka joukkue on ehkä Pelicansia vastaan viime lauantaina pelattua peliä lukuun ottamatta pelannut viime aikoina kohtalaisen hyvin, on voitot kiertäneet tamperelaisryhmän neljässä edellisessä pelissä.
– Ihan hyvää tekemistä joukkueella on ollut Lahden peliä lukuun ottamatta. Kiekot eivät ole oikein pomppineet ja se tietty terävyys on siitä maalinteosta puuttunut. Pelissä ei sinänsä ole ollut mitään isompia ongelmia, mutta jos tekee yhtä maalia peliin niin aika hemmetin vaikea se on voittaa, Meskanen pohtii viime aikojen esityksiä.
Maalin tappioita on Ilvekselle kertynyt tällä kaudella roimasti. Meskanen myöntää, että kirvelevät tappiot syövät miestä.
– Kyllä se päähän ottaa. Varsinkin pelin jälkeen sitä miettii, että miten tässä näin kävi. Jälkeenpäin kun on tunteettomassa tilassa pystyy miettimään jo paremmin niitä hyviä asioita pelistä. Täytyy pystyä vaan parantamaan ja ei jäädä tuleen makaamaan.
Tappioista huolimatta Ilveksen päivittäinen tekeminen ja vaatimustaso on pysynyt kovana. Tiistaina Tuomas Tuokkola veti joukkueelle treenit tutun kovalla intensiteetillä.
– Tänään treenattiin kovaa ja on muutenkin harjoiteltu mielestäni hyvin. Lahti nyt oli mikä oli ja sen voi unohtaa täysin, mutta muuten on saatu sitä mielestäni peleissäkin hyvin näkyviin. Ollaan pelattu sillä tapaa kuin on treenattukin.
Yksi tiistain harjoitusten painopisteistä oli maalinteko. Valmennus haluaa joukkueelta lisää tappamisen meininkiä viimeistelyyn. Meskasella on yksinkertainen resepti tehojen lisääntymiseen.
– Ei siihen mitään ihmeellisiä kikkoja ole – se vaatii vaan sitä työntekoa. Paljon laukauksia ja miestä vaan maalille. Se kiekko täytyy vaan saada siitä ensimmäisestä äijästä ohitse.
Vaikka kiekon toimittaminen maalille kuulostaa yksinkertaiselta asialta, ei se sitä kuitenkaan aina liigatasolla ole.
– Mestiksessäkin on kyllä paljon niitä äijiä, jotka syö kiekkoja, mutta A-junnujen sarjassa on aika paljon helpompi laukoa – siellä ei äijiä tule niin paljon kiekkojen eteen. Ei se Liigasssa pakkienkaan ole aina niin helppoa toimittaa kiekkoa maalille, hyökkääjä muistuttaa.
”En keksi mitään syytä, miksi en voisi onnistua”
Ville Meskasen alkukausi ei lähtenyt liikkeelle hyökkääjän itsensä toivomalla tavalla. Meskanen lähtikin hakemaan itseluottamusta ja vastuuta Lekistä, jossa peli alkoi pikku hiljaa kulkemaan.
– Treenasin kyllä mielestäni hyvin, mutta en saanut sitä jotenkin näkymään kentälle. Tiesin olevani hyvässä kunnossa, mutta oliko se sitten itseluottamuksesta kiinni. Mestiksessäkin oli alussa vähän hakemista, mutta kun siellä oli vähän pitempään, niin se alkoi kanssa tuntua tavallaan omalta joukkueelta. Jätkät alkoivat tulemaan tutuiksi, sai reilusti vastuuta ja oma peli alkoi tuntua hyvältä.
– Kun pääsin Liigaan, niin peli tuntui kulkevan alusta asti hyvin ja kun sain tehtyä maalin KalPaa vastaan, niin se tuntui jotenkin vapauttavalta jutulta, ”Mese” summaa kauttaan tähän mennessä.
Lempäälän pieni kaukalo teki tehtävänsä. Kun Meskanen sai pelinsä kulkemaan pienessä askissa miesten kanssa, oli siirtymä Ilvekseen paljon helpompaa.
– Kun siellä pystyi käyttämään vahvuuksiaan niin ei se niin iso hyppäys lopulta ollut. Hakametsän kaukalo tuntuu Lempäälän jälkeen melkoiselta lentokentältä ja peli Liigassa on muutenkin järkevämpää.
Meskanen on kentällä näyttävä pelaaja. Nyt junnuvuosilta tutut harhautukset ovat alkaneet puremaan myös Liigassa.
– Siihen on pyritty. Ei mitään pois neloskentän duunareilta, mutta ei minusta ikinä sellaista saa. Tietysti aina pelataan joukkueelle, mutta kyllä minä yritän tehdä näyttäviä asioita ja maaleja kentällä.
Ilveksen loukkaantumissuma toi Meskaselle kunnollisen näyttöpaikan. Nuori hyökkääjä onkin ollut viime peleissä Ilveksen pirteimpiä pelaajia. Kahdeksassa pelissä tehot 2+2 iskenyt hyökkääjä kertoo, että viime aikojen tapahtumat ovat tuoneet lisää uskoa siihen, että jatkossakin paikka voisi olla liigajoukkueen vakituisessa kokoonpanossa.
– Kyllä niitä ajatuksia on tullut kun pelit ovat menneet hyvin. Täytyy tietysti muistaa, että nyt on paljon äijiä sairastuvalla, mutta pitää pelata sillä tapaa, että ainakaan minä en ole se, joka tekee tilaa kun loukkaantuneet palaavat kaukaloon. Töitä ja onnistumisia se tietysti vaatii, mutta en näe mitään syytä miksi en voisi onnistua, itseluottamusta uhkuva Meskanen sanoo.
Vaikka Meskanen on pelannut pirteästi ja saanut tehojakin aikaan, ei se vielä tyydytä maaleja janoavaa hyökkääjää.
– Täytyy muistaa, että on tullut vasta kaksi maalia. Kyllä se hyvältä tuntuu – ei sitä voi kiistää. Mutta kyllä minä haluan niitä vielä paljon lisää.
Myös joukkuekaverit ovat huomanneet Meskasen muutoksen kauden aikana. Ilveksen kapteeni Tapio Laakso on seurannut joukkukaverinsa edesottamuksia hyvin mielin.
– On kyllä huomannut hirveän eron. Siinäkin huomaa hyvin, että tällä hetkellä on aika iso kuilu hypätä suoraan A:sta Liigaan. Mestis-keikka on tehnyt selvästi tosi hyvää hänelle. On ollut tosi kiva seurata vierestä sitä nälkää ja halua oppia. On noussut muutamassa kuukaudessa tosi isoja harppauksia eteenpäin.
– Täytyy muistaa, että bisnes on myös raakaa ja niitä harppauksia eteenpäin täytyy pystyä myös ottamaan – aina ei kuitenkaan voi olla nuori ja lupaava, vaan sieltä tulee äkkiä joku ohi. Nyt on Mese käyttänyt tilaisuuden mainiosti hyväkseen, Laakso kehuu.
”En ole mikään Bull Mentula-tyylinen jätkä”
Maalinteon ja hyökkäyspään ratkaisujen lisäksi yksi Meskasen vahvuuksista on kiekkojen riistäminen. Meskanen ei ole ainakaan vielä mikään voimapesä, mutta pystyy silti riistämään kiekkoja aiempaa isommilta vastustajiltaan.
– En ole ikinä ollut mikään sellainen Bull Mentula-tyylinen jätkä, joka menisi sinne voimalla, vaan yritän mennä enemmänkin fiksusti tilanteisiin. Lukea sitä peliä niin, että mistä sen kiekon saisi parhaiten. Kyllähän sinne jäädään sitten, jos joku satakiloinen Ben Blood tulee päälle, mutta en näe siinä niin isoa eroa esimerkiksi junnuihin.
Hyökkääjä käyttääkin mailaansa tehokkaasti kiekkoja itselleen taistellessaan.
– Juuri niin sen olen itsekin ajatellut. Miksi lähtisin kokeilemaan voimalla, kun se ei välttämättä vielä riitä, Mese hymyilee.
Vaikka Meskanen ei kaikista pienikokoisin pelaaja (185 cm, 82 kg) olekaan, on voimapuolella vielä tekemistä. Hyökkääjän hyvin tunteva A-nuorten valmentaja Jouko Myrrä kuvailikin Meskasta viime kaudella ”ei punttisalien, vaan ulkojäiden”-kasvatiksi.
– Kyllä minä sen allekirjoitan. Toki sitä on nyt yritetty kääntää myös toisinpäin ja yritän koko ajan hankkia lisää voimaa. Parempi toisaalta näin päin, sillä voimaa on tässä iässä helpompi hankkia kuin taitoja, Mese toteaa.
Ulkojäillä pelaaminen täyttikin Villen elämän pikkupoikana. Ja jos ei pelattu ulkona, niin sisälläkin sai sählypelit pystyyn.
– Pienempänä tuli oltua paljon, paljon, paljon ulkojäillä – ihan joka päivä. Ihan pienestä pitäen tuli mentyä sinne tai sitten katulätkää pelaamaan.
– Jos ei oltu ulkona pelaamassa niin pelattiin sisällä. Meillä on kotona sellainen hyvä käytävä, jossa sai hyvin sählypelit pystyyn. Kyllä siitä vanhemmat vähän valitti, mutta sitten sitä tehtiin vähän salassa tai sellaisina päivinä kun vanhemmat oli hyvällä tuulella, Mese virnistää.
Kentällä Meskasen näyttävät harhautukset ja yllättävät ratkaisut tulevat selkärangasta. Ne ovat peruja monipuolisesta palloilulajien harrastamisesta.
– Päivittäin on tullut temppuiltua ja pelattua – on se sitten ollut jalkapallo, koripallo tai mikä tahansa. Veikkaan, että se monipuolisuus on ollut iso asia siinä. Jatkuu se vieläkin – jos joku antaa minulle pallon käteen, niin kyllä minä sen kanssa jotain alan temppuilla.
Nyt ulkopelit ovat siirtyneet enemmän isoihin halleihin ja tuhansien katsojien eteen. Ilveksessä pelaa Meskasen lisäksi samoista lapsuusajan porukoista mm. Eemeli Suomi ja Aleksi Mäkelä.
– Onhan se ihan saamarin hienoa. ”Pumban” kanssa ollaan oltu tarhasta asti samoissa porukoissa ja Eemelinkin muistan ihan pikkupojasta lähtien. Me pelattiin silloin Pumban kanssa Ilves-Dallasissa ja Eemeli Ilves-Bostonissa. Ne olivat tavallaan vierekkäiset seurat ja pelattiin paljon vastakkain. Kyllä sitä katseli, että saamari tuo Suomi on hyvä, mutta äkkiä se muuttui kaveruudeksi, Mese muistelee.
Vaikka kaverukset tulevatkin hyvin toimeen keskenään, on keskinäinen kilpailuhenki edelleen vahvasti läsnä.
– No joo, en minä esimerkiksi Eemelin kanssa pysty tekemään yhtään mitään, ettei se muuttuisi kilpailuksi, Mese sanoo suu leveässä hymyssä.
Odotuksiin on jo tottunut
Palataan kuitenkin muisteluista tähän hetkeen. Ilves on tällä hetkellä kuuden ottelun mittaisella vieraskiertueella ja kahdesta jäljellä olevasta pelistä pitäisi pystyä raapimaan pisteitä. Meskasta vieraissa pelaaminen ei paina.
– Itse ainakin tykkään tästä hommasta niin paljon, että en osaa ottaa sitä raskaasti. Tietysti kotona on kiva pelata ja tappion jälkeen jostain Oulusta on aika pitkä matka, mutta se vaan kuuluu tähän hommaan.
Pelit jatkuvat torstaina, kun Ilves vierailee ensimmäistä kertaa Porin uusitussa jäähallissa. Voittoa lähdetään hakemaan perusjutuilla.
– Se on juuri tämä mitä me treenataan. Pistetään kiekkoa verkkoon ja puolustetaan hyvin, hyökkääjä tiivistää.
Yksi Ilveksen ongelmista on ollut tehoton ylivoima. Meskanen uskoo, että sekin on paranemaan päin.
– Sehän on ollut tässä se akilleen kantapää. Niitä pitäisi vaan väkisin räpättyä sinne. En tiedä onko se aina ollut niin huonoakaan, mutta ei ole kiekot vaan menneet verkkoon. Pieni viimeinen silaus siihenkin vaan tarvittaisiiin.
Hyökkääjä itse on noussut viime aikoina vastuurooliin ja pikku hiljaa kannattajat alkavat odottamaan entistä enemmän tehoja pirteästi esiintyneeltä Meskaselta.
– En minä osaa ottaa siitä paineita – siihen on tavallaan jo tottunut. Viime vuonnakin odotettiin pisteitä joka pelissä ja mielestäni kuuluu asiaan, Mese toteaa tyynesti.
Toisaalta asian voi kääntää myös siten, että yleensä tehoja odotetaan pelaajilta, joilla on niihin myös mahdollisuus vastata.
– Onhan se hieno homma, että joku niitä odottaa ja hyvä fiilis siitä tulee, kun niitä saa tehtyä.
Vaikka joukkueella on ollut vaikeaa, on Ilveksen kannattajat seisoneet tuttuun tapaan seuransa takana peleissä.
– Se on mielestäni hienoa, että siellä ollaan vaikeampinakin hetkinä tukemassa. Kyllä se hyvältä tuntuu, että jengi välittää, Ville Meskanen kiittelee.