Ulkoilmaottelut jatkuvat tänään, kun HIFK saapuu runsaslukuisen kannattajajoukkonsa kanssa haastamaan Ilveksen Sorsapuistossa.
Asetelmat
Ilves on kerännyt 30 ottelustaan 12 voittoa ja 38 pistettä, joilla se on tasaisessa sarjassa sijalla 12 tasapistein KooKoon kanssa ja pisteen pelin enemmän pelanneita JYPiä ja Kärppiä jäljessä. Viime aikoina joukkueen pelit ovat kulkeneet voittojen ja tappioiden vuorotellessa. Eilen joukkue teki hienon nousun Tapparaa vastaan ja tuli ottelun lopussa tasoihin 1-3 tilanteesta, mutta hävisi lopulta jatkoajalla peräti 11 000 ihmisen seuraamassa ottelussa.
HIFK on kerännyt 30 ottelustaan 17 voittoa ja 48 pistettä, jotka oikeuttavat sarjan kuudenteen sijaan. Petopaidat ovat tehneet liigajoukkueista toiseksi vähiten maaleja ja päästäneet myös vähiten. HIFK on viime aikoina jatkanut tasaisia ja vähämaalisia otteluitaan, sillä viidessä edellisessä ottelussa maalisuhde on 10-10. Pisteitä joukkue kerää loistavan puolustus- ja maalivahtipelinsä ansiosta hyvin, mutta hyökkäyspelaaminen pyörii tehosektoreiden ulkopuolella. HIFK joutuu tulemaan ottelussa toimeen ilman ex-Ilveksiä Roope Hintzin ollessa maajoukkueen mukana ja Joonas Raskin pelikiellossa.
Ilveksen ylivoimapelaaminen on toiminut 19,57 prosentin tehokkuudella. Lukema on Liigan kuudenneksi paras. Alivoimaprosentti 80,18 on sarjan neljänneksi heikoin, mutta huomionarvoista on se, että Ilves ei ole päästänyt yhdeksässä edellisessä ottelussaan yhtään ylivoimamaalia. HIFKn ylivoimaprosentti 12,50 on sarjan häntäpäätä, ja joukkue on pelannut sarjassa vähiten ylivoimalla. Alivoimaa HIFK on joutunut kestämään myös vähiten Liigassa, mutta silti joukkue on päästänyt suhteessa eniten maaleja ja joukkueen alivoima onkin liigan huonointa prosentilla 76.19.
Edelliset kohtaamiset
Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet kaksi kertaa. Helsingissä Ilveksellä oli pelissä omat hetkensä, jota kuvaavat ottelun torjuntamäärät Kevin Lankinen 29 ja Hannu Toivonen 18. Ilveksen osumasta vastasi Aleksi Mustonen kun taas HIFK:n tehokkain oli Ilves-kasvatti Roope Hintz tehoin 1+1.
Jälkimmäinen kohtaaminen pelattiin vain reilu viikko sitten, jolloin HIFK vei tapahtumaköyhässä ottelussa voiton lukemin 1-4. Roope Hintz oli jälleen ottelun hahmo kahdella maalillaan. Juonikas Juha-Matti Aaltonen teki tehot 1+2=3.
Kuumat pelaajat
Ilveksen kultakypärä on jälleen vaihtunut Ville Meskasen päähän. Voimakas ja hyvälaukauksinen nuorukainen on kerännyt 30 ottelussa tehot 8+9=17. Aleksi Mustonen on tasapisteissä joukkueen toiseksi tehokkain pelaaja, ja hän muodostaa ketjun Michael Keräsen ja Teemu Rautiaisen kanssa, jolta on lupa odottaa tehoja jatkossakin. Puolustuksessa kuormitus kasvoi eilen Veli-Matti Vittasmäen loukkaannuttua, ja Arto Laatikainen ja Marcus Fagerudd pelasivat isot minuutit.
Ilveksen riveistä puuttuvat alle 20-vuotiaiden maajoukkueen MM-leirillä olevat puolustaja Jarkko Parikka ja tehotulokas Otto Koivula, joka on tehnyt toistaiseksi runkosarjassa 29 ottelussa tehot 6+10=16. Myös Veli-Matti Vittasmäki on sivussa loukkaantumisen vuoksi.
Petopaitojen kultakypärää kantaa Juha-Matti Aaltonen, jolla on kasassa 17 tehopistettä. Hyvää tukea on antanut Corey Elkins, jolla on kasassa 16 tehopistettä. Joukkueen huipputulokas Miro Heiskanen on alle 20-vuotiaiden MM-leirillä ja näin puolustuksessa kuormitus kasvaa peräti neljän ulkomaalaispuolustajan (Marcus Högström, Matt Generous, Joe Finley, Daniel Grillfors) pelatessa tasaisesti isoja minuutteja. Loukkaantuneena yhä olevaa ex-NHL-maalivahti Niklas Bäckstömiä tuurannut Kevin Lankinen on nauttinut vastuusta ja pelannut erinomaisesti päästäen vain 1,88 maalia ottelua kohden. Roope Hintzin tavoin myös puolustaja Teemu Eronen on ottelusta sivussa maajoukkuekomennuksen takia.
Arvio
Tilastoja lukemalla HIFK:n peleissä ei mässäillä maaleilla ja rangaistuksilla ja sitä kautta erikoistilanteita on nähty vähiten koko liigassa. Täysin poikkeuksellinen tapahtuma varmasti muuttaa itse peliä, mutta maali-iloittelua tässä ottelussa tuskin nähdään. Ilves lähtee otteluun lievänä ennakkosuosikkina edellisen päivän oppien ja HIFK:n poissaolojen myötä, mutta taistelu saattaa kääntyä maalin marginaalilla kummalle tahansa joukkueista.