Blues ja Ilves kohtaavat viikonloppuna toisensa kahdesti. Kumpi sarjan tyvipäähän valahtaneista joukkueista poistuu kaukalosta voittajana perjantai-illan Espoon kohtaamisesta?
Sarjan huonoin koti ja-vierasjoukkue vastakkain
Kuluva viikko on ollut Ilvekselle ankea. Tamperelaiset kohtasivat kahdessa äärimmäisen tärkeässä pelissä Vaasan Sportin. Vaasalaiset onnistuivat nappaamaan molemmista peleistä täydet kolme pistettä ja samalla playoff-viiva karkasi Ilvekseltä jo 14 pisteen päähän. Varsinkin keskiviikon kotipeli oli Ilvekseltä kehno esitys ja Sport sai napata aivan liian helposti voiton lukemin 0-3.
Myös Espoon Bluesin kausi on ollut vaikea ja täynnä myrskyjä. Seuran kassa on tyhjä ja lähes kaikki avainpelaajat ovat vaihtaneet maisemaa kesken kauden. Paikkaajia seura on saanut lähinnä junnuista ja Mestiksestä. Blues on kuitenkin pelannut sitkeästi ja napsinut voittoja sieltä täältä. Tällä viikolla espoolaiset ovat kaataneet HPK:n kahdesti.
Ilves on Liigan selvästi heikoin vierasjoukkue. Kauden aikana joukkue on onnistunut kasamaan 21 vieraspelistään vain 6 pistettä ja ainoa kolmen pisteen voitto on Lahdesta lokakuun ensimmäiseltä päivältä. Blues puolestaan on sarjan heikoin kotijoukkue. Varsinaisella peliajalla espoolaiset ovat voittaneet tällä kaudella kotonaan kuudesti. Erikoistilanteissa joukkueiden välillä ei ole suurta eroa. Ylivoima on ollut molemmilla tehotonta ja alivoima suurin piirtein sarjan keskitasoa. Maaleja molemmat joukkueet ovat tehneet saman verran – 111 kappaletta 43 ottelussa. Se on vähiten koko sarjassa.
Sytyttäjä haussa
Ilves on pelannut Kari Heikkilän alaisuudessa seitsemän ottelua. Jaksoon mahtuu muutama hyvä suoritus ja muutama ohipeli. Joukkueen itseluottamus on matalalla ja pienetkin vastoinkäymiset ovat kääntäneet pelejä nopeasti vastustajalle. Loukkaantumiset ja pelikiellot ovat sotkeneet pakkaa entisestään. Joukkue on menettänyt paljon johtavia pelaajiaan ja tänäänkin sivussa ovat mm. Tapio Laakso ja Jyri Niemi.
Ilves on jo pitempään kaivannut sytyttäjää, joka omalla panoksellaan toisi peliin virtaa ja sähinää. Tänään sitä viittaa voisi tarjota pelikiellosta vapautuvalle Markku Flinckille, joka pelaa kakkosketjussa Eemeli Suomen ja Joonas Vihkon keskellä. Onnistujia ei Ilveksellä viime kierroksilla kovin montaa ole. Veli-Matti Vittasmäki pystyy puolustuksessa pitämään tasonsa kohtalaisen vakaana illasta toiseen. Tänään Ilveksellä on mukana myös uransa toisen liigaottelun pelaava puolustaja Jarkko Parikka. Parikalla on ollut kiireinen viikko, sillä keskiviikkona puolustaja luuti Lekin takalinjoilla, eilen Parikka oli A-nuorten mukana jyräämässä Lukkoa ja tänään on vuorossa kolmas peli kolmeen päivään ja kolmannessa eri joukkueessa.
Edelliset kohtaamiset tasan
Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella. Lokakuussa Blues oli niukasti parempi Espoossa lukemin 2-1 Otso Rantakarin ja Roope Talajan maaleilla. Molemmat maalintekijät ovat sittemmin siirtyneet muihin maisemiin. Ilveksen maalista Espoossa vastasi puolustaja Konsta Mäkinen.
Toinen kohtaaminen pelattiin marraskuussa Hakametsässä. Ilves siirtyi avauserässä johtoon Tapio Laakson maalilla ja enempää osumia ottelussa ei enää nähty.
Tilastot puoltavat vähämaalista kamppailua
Espoon ottelusta on helppo ennustaa vähämaalista. Blues on vajavaisesta kokoonpanostaan huolimatta säilyttänyt hyvän taisteluilmeen pelissään ja Ilveksellä tulee varmasti olemaan edessä hikinen ilta. Maalinteon kanssa tuskailleen petolauman pitääkin perjantai-iltana olla huomattavasti halukkaampi ja nälkäisempi kuin keskiviikon Sport-pelissä, mikäli se mielii korjata surullisen näköistä vierassaldoaan.