Ilveksessä on ollut kauden alussa käynnissä vahva nuorten pelaajien esiinmarssi. Etenkin hyökkäyspään nuorukaisilta osattiin tulosta jo toivoa ja odottaakin, mutta marssiin mukaan on liittynyt myös puolustaja Valtteri Ilomäki, joka vuosi sitten tähän aikaan pelasi vielä B-nuorissa.
Paljon onkin vuodessa ehtinyt tapahtua Valtteri Ilomäen elämässä. Viime kauden alussa Pohjois-Amerikasta Ilvekseen palanneen Ilomäen peli ei lähtenyt sujumaan toivotulla tavalla A-nuorissa ja itseluottamusta lähdettiin hakemaan B-junnuista. Se tuotti tulosta ja loppukaudesta Ilomäki oli Suomen mestaruuden voittaneen Ilveksen A-nuorten kärkipakkeja.
– Vuosi sitten taisin tosiaan pelata vielä B:n pelejä. Kauden mittaan peli rupesi paranemaan, jotain siinä vaan tapahtui ja alkoi napsua paikoilleen. Ensin tuli pieniä onnistumisia ja siitä se sitten lähti – joka päivä on tehty kovaa hommia, että päästään eteenpäin. Sitä tässä on nyt tehty ja tulostakin on tullut.
Työ on tosiaan tuottanut tulosta, sillä Ilomäki on jatkanut liigajoukkueessa myös harjoituspelien jälkeen ja tarrannut monien yllätykseksi kiinni vakipaikasta jo 19 vuotiaana.
– Kyllä se on vähän yllättynyt itseäkin. Kesän alussa mietin vielä, että tulen varmaan pelaamaan pääasiassa A:ssa ja ehkä muutaman pelin Liigassa. Keskityin koko kesän vain treenaamaan kovaa ja se on nyt riittänyt tähän – mukava on ollut päästä pelaamaan Liigassa, Valtteri hymyilee.
Ilomäki on näyttänyt jopa yllättävän valmiilta miesten peleihin. Puolustaja onkin kohtalaisen tyytyväinen otteisiinsa, vaikka parannettavaakin tietysti vielä löytyy.
– Olen ollut ihan tyytyväinen. Viime peleissä olen päässyt pelaamaan alivoimaakin ja siitä olen tykännyt. Parantamisen varaa on tietysti vielä kaikessa. Puolustuspäässä pitää kehittää vielä sellaisia pieniä asioita, että pääsee paremmin äijään kiinni ja pelin pysäytettyä. Oman pään puolustuspeli on se puolustajan tärkein juttu ja sitä kautta kaiken pitää lähteä – hyökkäämään ei voi lähteä ennen kuin kiekko on itsellä, puolustaja painottaa.
Ero ammattilaissarjan ja nuorten sarjojen välillä on kuitenkin selvä.
– Liigapeleissä äijät ovat vahvempia, peli on fyysisempää ja mennään kovempaa. Samalla peli on myös jollain tavalla fiksumpaa – koko aikaa ei kouhoteta täysiä päälle, vaan katsotaan tilanteita vähän kaverinkin mukaan. Itsellä on helpottanut peliä huomattavasti, kun vierellä koko ajan kokeneemmat kaverit auttavat puheella ja sellaisella.
Sitä kokemusta Ilomäen ympärillä onkin riittänyt. Viime peleissä nuoren puolustajan rinnalla on pelannut Arto Laatikainen, joka itse debytoi Liigassa Valtterin ollessa vuoden vanha.
– Todella rauhallinen kaveri. Siitä voi kyllä ottaa oppia. Kokemusta on niin paljon, että jos ”Lada” jonkun vinkin antaa, niin kyllä sitä tarkkaan kannattaa kuunnella.
– Kyllä sieltä kokeneilta pelaajilta aina välillä tulee kaikkia pieniä tipsejä. Ja kun kokeneet pelaajat kehuvat nuorempia, niin se lisää samalla itseluottamusta ja uskallusta pelata, Ilomäki kiittelee.
Maalit ratkaisee
Yksi asia mikä on auttanut nuorten pelaajien esiinmarssia on joukkueen hyvin sujunut peli.
– Tyytyväinen olen ollut joukkueen peliin. Ei se aina niin kaunista ole ollut, mutta maalit ratkaisee ja voittoja on tullut. Esimerkiksi viime peleissä Jukureilla oli kuusi torjuntaa, mutta me tehtiin enemmän maaleja. Ja vaikka Jukurit painoi välillä päälle, niin saatiin puolustettua keskusta hyvin ja pidettyä ne pois maalipaikoilta. Sitä kautta se voitto tuli.
Valmennuksen sisäänajama systeemi onkin lähtenyt rullaamaan kohtuu hyvin heti alkukaudesta.
– Aika hyvin se on lähtenyt toimimaan. Välillä on tullut sellaisiakin hetkiä, että se ei oikein toimi ja ajoitukset on vähän pielessä, mutta kausihan on vasta alussa. Ihan positiivista palautetta on tullut valmennukselta ja hekin ovat olleet pääasiassa tyytyväisiä. Palaute tulee sieltä suunnalta suoraan ja heti – ja niin sen pitää ollakin.
Valtteri Ilomäki nousi viime keväänä mukaan nuorten MM-kisapaikoista karsivaan ryhmään ja edustustehtävät saivat tänä syksynä jatkoa Tsekissä järjestetyssä turnauksessa. Kisapaikoista käydään todella kova taistelu ja tällä hetkellä Valtteri ei vielä ajatuksiaan tuhlaa Kanadassa vuodenvaihteessa järjestettävään turnaukseen.
– En ole itse asiassa niitä hirveästi miettinyt. Viime keväänä olin yhdessä turnauksessa mukana ja tässä syksyllä toisessa. Tosi hienoa olisi päästä sinne, mutta en ole sitä miettinyt niin, että sinne on pakko päästä. Kyllä siihen varmaan pienet saumat on, mutta kehittyä ja parantaa pitää vielä paljon – Pohjois-Amerikastakin on tulossa kovia pelaajia sinne.
Sen sijaan torstaina pelattava Ilveksen viikon ainoa liigakamppailu HPK:ta vastaan siintää jo Ilomäen mielessä. Joukkueet kohtasivat harjoituspeleissä kahdesti ja puolustaja odottaa torstain kamppailusta kovaa peliä.
– Odotan kyllä kovaa ja vauhdikasta peliä. Mennään varmaan kovaa päästä päähän välillä ja meidän täytyy yrittää päästä kiekonhallinnan kautta päästä rytmittämään peliä. Kotona meillä on ollut hiukan hankalampaa kuin vieraissa. Nyt meidän täytyy päästä kotonakin heti alusta asti mukaan ja pelata rohkeasti omalla tyylillä, Valtteri puntaroi.
Viime viikon vieraskiertueella Ilveksellä oli mukana iso lauma kannattajia. Kannustaminen lämmitti Ilomäenkin mieltä.
– Se oli kyllä hienoa, kun vieraskiertueelle lähti tuollainen määrä faneja. Mukava pelata kun on möykkää hallissa ja kiitos siitä heille, Valtteri kiittelee.