Ilveksen ja HIFK:n välinen kamppailu eteni maalittomana päätöserään, jossa avausmaalin iski vierasjoukkue. Ilveksen yritys kuitenkin palkittiin, kun Joona Ikonen laukoi tasoituksen ajassa 57.36. Ratkaisu nähtiin lopulta voittolaukauskilpailussa, jossa kotijoukkueen Sami Sandell onnistui ainoana maalinteossa.
Harvat tekopaikat eivät tuo avausmaalia
Ottelun ensimmäinen tilanne tuli Ilveksen karvauksen seurauksena Sami Sandellille, jonka lyöntilaukauksen IFK:n Atte Engren kuitenkin torjui varmasti räpylällä. Hieman ennen neljännen peliminuutin täyttämistä Arttu Ruotsalainen sai tilaa vasemmalla, mutta laukaus nousi yli vasemmasta yläkulmasta. Puolisen minuuttia edellisestä Ilves pääsi yrittämään viivalaukauksen jälkeisestä irtokiekosta, mutta lukemat pysyivät 0-0:ssa.
IFK:n ensimmäinen hyvä tilanne tuli vajaan kuuden minuutin kohdalla Joonas Raskille, jonka matala laukaus painui ohi vasemmalta. Vajaan minuutin kuluttua edellisestä IFK:n Lennart Petrell yritti iskeä vieraiden johto-osuman reboundista, mutta Ilveksen maalilla torjunut Antti Lehtonen ei ollut yllätettävissä. Seuraavat tilanteet tulivat erän yhdeksännellä minuutilla IFK:n Miihkali Tepolle ja Joonas Raskille, joiden hyvältä sektorilta lähteneet kovat lämärit viuhuivat kuitenkin päätylaudoitukseen. Toisessa päädyssä Julius Valtosen nousu maalille aiheutti irtokiekon, jota Juhani Tamminen ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään.
Vajaat viisi minuuttia ennen erän loppua vierasjoukkueen kultakypärää kantanut puolustaja Teemu Eronen laukoi vaarallisesti, mutta päätypleksit kolisivat jälleen. Ilvekselle puolestaan oli avautumassa tilanne, kun kakkosketju nousi hyökkäykseen, mutta Joona Ikosen oivaltava syöttö toiseen aaltoon Sami Sandellille jäi hieman taakse, eikä tämä päässyt lopulta tilanteessa laukomaan. Avauserä päättyi maalittomana, ja myös torjunnat kirjattiin tasan 7-7.
Toinenkin erä maaliton
Ottelun ensimmäinen jäähy tuli ajassa 21.12, kun Sami Sandellille vihellettiin kaksiminuuttinen kiinnipitämisestä. IFK loi yhden tekopaikan Ilves-neliön keskelle, mutta Antti Lehtonen torjui ja irtokiekko saatiin lopulta purettua pois puolustusalueelta. Hieman ennen erän seitsemännen peliminuutin täyttymistä Ilveksen Joona Ikonen pääsi karkaamaan IFK:n puolustukselta, mutta ratkaisu jäi ahdistettuna hieman voimattomaksi, ja Engren onnistui torjumaan hyökkääjän rystynoston.
Helsinkiläiset pääsivät yrittämään toistamiseen ylivoimalla, kun Ilves-kapteeni Tapio Laaksolle tuomittiin jäähy koukkaamisesta ajassa 29.06, mutta alivoima selvitettiin tälläkin kerralla. Muutaman minuutin kuluttua viime kaudella TPS:ssä kovat tehot iskenyt Erik Thorell pääsi yrittämään poikittaissyötöstä pienestä kulmasta, mutta kiekko heilautti vain sivuverkkoa. Perään Ilves sai paineen hyökkäysalueella, ja puolustaja Stefan Espelandin laukaus kilahti tolppaan. Jatkuneen hyökkäyksen aikana puolustajapari Taneli Siikaluoma ja Espeland itse pääsivät laukomaan uudelleen, mutta IFK-maalivahti Atte Engren selvitti tilanteet.
Noin kolme ja puoli minuuttia ennen erän loppua kiekko pyöri vaarallisesti Ilveksen maalilla, mutta IFK:n yritykset onnistuttiin blokkaamaan ja lukemat pitämään edelleen 0-0:ssa. Ilvekselläkin oli erän viime minuuteilla paikkansa, mutta Engren torjui Sami Sandellin ja Joona Ikosen yrittäessä iskeä irtokiekkoa sisään maalin edestä. Erän viimeisellä minuutilla Ilves pääsi vielä ylivoimalle, kun Panu Mieho lähti istumaan kaksiminuuttista estämisestä. Maalia ei kuitenkaan syntynyt, joten erätauolle mentiin numeroiden ollessa yhä 0-0.
Ikoselle uran ensimmäinen liigamaali
Ilves pääsi kolmannen erän alussa hetkeksi kahden miehen ylivoimalle, kun IFK:n Ryan O’Connor purki kiekon omalta puolustusalueelta vastakkaisen päädyn päätyverkkoihin ajassa 40.42. Pakkopeli ei kuitenkaan toiminut, eikä kotijoukkue onnistunut hyödyntämään tilaisuuttaan iskeä ottelun avausmaali. Jäähyn päätyttyä Otto Koivula purjehti IFK-puolustuksen välistä maalille asti, mutta hyökkääjän maila sidottiin, eikä kunnon ratkaisuyritystä nähty. Toisella päädyssä Erik Thorell pääsi yrittämään hyvältä paikalta irtokiekosta, mutta Antti Lehtonen venytti vasemman patjansa kiekon tielle.
Ottelun kolmas Ilves-jäähy tuli Valtteri Viljaselle kampituksesta ajassa 45.04. Thorell tykitti heti aloitusvoiton jälkeen poikittaissyötöstä, mutta Lehtonen torjui. Seuraavan aloitusvoiton jälkeen oli Thorellin vuoro tarjoilla poikittaissyöttö – Lehtonen venytti tälläkin kertaa patjansa vedon eteen. Joonas Raskillekin pelattiin avopaikka Ilveksen maalin eteen, mutta kiekko pyörähti hieman lavassa, ja veto suuntautui ohi. Vielä ylivoiman viime sekunneillakin maali roikkui ilmassa: IFK loi nopeaan tahtiin kolme paikkaa, mutta Ilveksen maali säilyi puhtaana. Lopulta ottelun avausmaali kuitenkin nähtiin Ilveksen tultua täysilukuiseksi, kun IFK:n Lennart Petrell laukoi viivasta oikeaan yläkulmaan ajassa 46.17. Ilveksen haaston seurauksena tilanne tarkistettiin videolta, mutta se ei tuonut muutosta maalituomioon.
Juho Liuksiala oli lähellä tasoittaa heti seuraavassa vaihdossa, mutta ovela kääntölaukaus suuntautui vain sivuverkkoon. Ilveksen hyvä vaihto toi kuitenkin ylivoiman, kun Ville Varakas lähti jäähylle kiinnipitämisestä. Tulosta ei nytkään ylivoimalla syntynyt, joten IFK:n 0-1-johto säilyi. Erän puolivälissä Atte Engren teki hienon torjunnan, kun Ilveksen nelosketju pelasi kahdella poikittaissyötöllä loistopaikan maalin eteen.
Ajassa 51.04 oli jälleen vierasjoukkueen vuoro testata pakkopeliään, kun Sami Sandellille vihellettiin jäähy kampituksesta, mutta tällä kertaa IFK:n ylivoima ei pyörinyt yhtä vaarallisesti. Puolustajien välistä vetopaikkaan pujotellut Eemeli Suomi hankki vuorostaan Ilvekselle ylivoiman ajassa 54.11 tarjoten kotijoukkueelle mahdollisuuden iskeä ottelu tasoihin. Laukauksia nähtiin Otto Koivulalta, Stefan Espelandilta, Juho Liuksialalta, Sami Sandellilta ja Juhani Tammiselta, mutta verkkoon asti kiekkoa ei nytkään saatu. Vajaat kolme minuuttia ennen erän loppua Arttu Ruotsalainen lähetti pienestä kulmasta terävän laukauksen, joka kilahti kuitenkin vain ylärimaan.
Lopulta Ilveksen takaa-ajo tuotti kuin tuottikin tulosta, kun 19-vuotias Ilves-kasvatti Joona Ikonen laukoi ranteella vasempaan yläkulmaan tasoittaen ottelun 1-1:een ajassa 57.36. Kyseessä oli Ikosen ensimmäinen maali Liigassa. Erän viimeisillä sekunneilla IFK loi vielä paikan viivalaukauksella, mutta Antti Lehtonen selvitti tilanteen, ja ottelu eteni jatkoajalle.
Sandell ja Lehtonen ratkaisijoina
Jatkoajan ensimmäisellä minuutilla Ilves loi hyvää painetta, mutta Engren torjui poikittaissyötöstä lähteneen Juhani Tammisen vedon. Perään Otto Koivula tarjosi ensin Valtteri Viljaselle paikan maalin eteen ja laukoi hetken kuluttua itse vaarallisesti kohti oikeaa alakulmaa, mutta IFK selvisi tilanteista.
Kotijoukkueen valtava paine kuitenkin jatkui. Ilves pääsi jauhamaan pitkään myös siirretyn rangaistuksen aikana, mutta muun muassa Olli Vainion kova laukaus viuhui hieman ohi yläkulmasta. Ajassa 63.35 IFK sai lopulta katkaistua ja käytti samalla aikalisänsä Joonas Raskin lähtiessä rangaistusaitioon kampituksesta. Voitto-osumaa haettiin ylivoimalla maltilla, mutta maalia ei syntynyt.
Ratkaisu jouduttiin siis kaivamaan voittolaukauskilpailun kautta. Kaksi ensimmäistä paria mentiin ilman osumia, mutta kolmannessa parissa Ilveksen Sami Sandell upotti kiekon sisään ristikon kautta. Kun Antti Lehtonen torjui IFK:n kolmannenkin yrityksen, sai Ilves juhlia vapauttavaa kauden avausvoittoaan.
Päävalmentaja Karri Kiven kommentit:
– Totta kai ensimmäinen voitto merkitsee paljon – varsinkin kun alku on ollut tahmea. Pelin alku ei näyttänyt hyvältä, mutta toisaalta tuossa on ollut muutama hyvä peli, jotka ovat kääntyneet toiseen suuntaan, niin ehkä oli sitten vuoro kääntyä meille. Hyvän maalivahdin ansiosta pääsimme koittamaan loppuun asti.
– Siinä haastotilanteessa tuli pelaajalta viestiä, että joku seisoi maalivahdin alueella. Enhän minä sieltä penkiltä mitään nähnyt, ja sitten kun näin sen taululta, niin en ehtinyt huutaa enää ”Japalle” (erotuomari Jari Levonen), että eihän siellä ole kukaan lähimaillakaan. Toisaalta siitä tuli vähän pitempi tauko siihen, ja se sopi hyvin. Siinä kävi vähän sattuman kautta hyvä flaksi.
– Lehtonen piti meitä mukana Ikosen maaliin asti. Se on tietysti hienoa, että nuori Pelle Hermanni (Ikonen) lataa kikkurat sojossa maalin siinä kohtaa, kun jengi sitä eniten tarvitsee.
Linkit: Tapio Laakson haastattelu | Sandellin, Ikosen ja Parikan kommentit (FUN Tampere) | Huippuhetket (Ruutu)