Ilves jatkoi tiistaina voitokkaita otteitaan, kun Hakametsässä vieraillut Porin Ässät jäi isäntien jalkoihin lukemin 3-1. Alkukauden kolmessa pelissä Ilveksen parhaimmistoa on ollut ketju Teemu Rautiainen – Aleksi Mustonen – Antti Tyrväinen, joka sai kolmannessa pelissä myös maalitilinsä auki. Syöttöpisteen saalistanut Tyrväinen oli elementissään painiessaan ja rouhiessaan vaihdosta toiseen Ässä-puolustuksen harmina.
Hakametsän koppikäytävällä oli pelin jälkeen kuhinaa, kun hyvän pelin pelanneeen Ilveksen pelaajia vietiin haastattelusta toiseen. Myös Tyrväinen sai vastailla useammankin toimittajan kysymyksiin. Varakapteeni oli puoli tuntia pelin päättymisen jälkeen tyytyväinen omiensa otteisiin.
– Hyvä kuusikymmentäminuuttinen. Oli kyllä ehjää touhua ja tehtiin juuri niitä juttuja, joita sovittiin ennen peliä ja erätauoilla. Jengi puhalsi yhteen hiileen ja ”Hanski” (Hannu Toivonen) pelasi hyvin maalilla. Ei mitään – tärkeä voitto meille, ”Tyrsky” kiitteli.
Ilves tuli pelin alkuun todella aktiivisesti, mutta Ässät iski pelin avausmaalin onnekkaalla pompulla ajassa 6.38. Ilves ei kuitenkaan maalista hätkähtänyt, vaan jatkoi sitkeästi oman pelinsä jauhamista vaihdosta toiseen.
– Kyllä se varmaan on itseluottamuksesta kiinni. Meillä on hyvä pöhinä menossa tuossa. Ei sen pitäisi mitään haitata, vaikka kaveri menee salamamaalilla johtoon. Pitää vain keskittyä niihin omiin juttuihin ja jatkaa niiden tekemistä. Sitä kautta tulee sitten maaleja meillekin.
Maaleja Ilvekselle kertyi kolme kappaletta Ässien jäädessä yhteen. Katsomoon näytti, että aktiivisesti pelannut Ilves luisteli vastustajaltaan jalat alta.
– Sitähän se meidän peli on. Pitää olla aktiivinen ja karvata ylhäältä ja kovaa aina kun on paikka. Sitä kautta me saadaan niitä riistoja ja maalipaikkoja. Sellainen tietty tasapaino pitää olla totta kai pelissä, että ei ihan yltiöpäisesti mennä – puolustuspääkin pitää hoitaa. Tänään oli mielestäni tosi tasapainoinen esitys joukkueelta, Tyrsky analysoi.
Vaikka Ilves veikin peliä ja nappasi ansaitun voiton, oli porilaisillakin omat hetkensä.
– Ässät oli todella aktiivinen. Koko ajan piti olla hereillä. Ne karvaa kovaa ja siellä on paljon jätkiä, jotka tykkää taklata ja olla ihon alla. Itse tykkään Ässien kiekosta ja ihan varmasti ne tulee voittamaan pelejä tuolla kiekolla, mutta ei kyllä meitä vastaan, Tyrväinen hymyili.
Ilveksen hallitessa kiekkoa ja pelin tapahtumia, Ässät yritti päästä paikoin mukaan tökkimällä ja törkkimällä. Kuten edellisessä kotipelissä Sportia vastaan, pitivät Ilves-pelaajat myös porilaisia vastaan päänsä kylmänä.
– Jos me halutaan tapella voitosta ja pitää sellainen tietty keskittyminen siihen peliin, niin meidän on turha lähteä sellaiseen mukaan. Totta kai kova pitää aina olla, mutta täytyy tietää ne rajat ja pitää oma pää kylmänä. Se on meille parempi, että kaveri kuumenee ja me päästään ylivoimalle.
Vaikka provosointeihin ei mukaan lähdettykään, antoi Ilves paikan tullen kunnolla kovuutta vastustajalle. Ässät-pelissä nähtiin myös sellainen harvinaisuus, että Ilves ei joutunut pelaamaan yhtä ainutta alivoimaa.
– Oltiin kovia oikeissa paikoissa. Niin kuin sanoin, tietyissä asioissa pitää olla kova ja tyly, mutta silti fiksusti.
– Tuomarilinja oli hyvä tänään. Se salli kovan pelaamisen ja otti sitten räikeät rikkeet pois. Positiivinen tuomarikaksikko, kovasta pelistä nauttiva Tyrväinen kiitteli harvoin kiitosta saavaa tuomaritoimintaa.
”Päästään jätkien kanssa värittelemään”
Voimahyökkääjä Tyrväinen on muodostanut alkukaudesta Ilveksen pirteimmän ketjun väkkärämäisten Aleksi Mustosen ja Teemu Rautiaisen kanssa. Tiistainakin kolmikko loi useamman tekopaikan porilaisten maalille. Tyrväinen myöntää, että kolmannessa pelissä viimein auennut maalitili helpottaa pelaamista.
– Kyllä se aina helpottaa. Ollaan pelattu jätkien kanssa pari peliä hyvin, mutta tehopisteitä ei ole tullut. Mutta ollaan juteltu ”Musen” ja ”Rautsin” kanssa keskenämme, että turha painaa päätä pensaaseen. Sellaisella pelillä, mitä ollaan pelattu, pisteitä ja onnistumisia alkaa varmasti tulla – täytyy vain pitää itseluottamus kasassa. Tykätään pelata toistemme kanssa ja siitä on hyvä jatkaa.
Ketjun värkkäämä maali syntyi ylivoimalla. Voittomaaliksi jäänyt 2-1-osuma oli Mustosen käsialaa. Tyrväinen antoi maaliin oivallisen syötön, vaikka paini samaan aikaan parinkin Ässä-pelaajan kanssa maalin edustalla.
– Tiesin kyllä, että Muse on tulossa pelintekijänä sinne alas ja koitin vain yrittää tökätä kiekkoa sinne. Nyt sattui pomppimaan hyvin, Tyrsky kertoi maalin synnystä.
Liiga on nyt pyörähtänyt kunnolla käyntiin ja Ilves on avauskierroksen tappion jälkeen saanut pari tärkeää voittoa alle. Seuraavana odottaa kova haaste, sillä Ilves matkustaa Ouluun hallitsevan Suomen mestarin Kärppien vieraaksi.
– Keskiviikkona on varmaan ihan vapaapäivä. Palautellaan ja porukka tekee, mitä parhaaksi näkee. Torstaina tullaan taas hallille ja aletaan keskittymään lauantaihin. Perjantaina lähdetään sitten kohti Oulua, Tyrväinen kertoo valmistelusta kohti lauantain kamppailua.
Vaikka matka Ouluun on pitkä, odottaa hyväntuulinen hyökkääjä innolla parin päivän reissua.
– Se on itse asiassa ihan kivaa. Pääsee viettämään bussielämää, jauhamaan korttia ja vähän värittelemään jätkien kanssa. Päästään vähän näistä tutuista ympyröistä pois ja olemaan yhdessä.
Liiga lanseerasi täksi kaudeksi #Someliiga-projektin, jossa jokaisesta Liiga-joukkueesta yksi pelaaja päivittää aktiivisesti erinäisiä sosiaalisen median kanavia. Ilveksen some-pelaaja on on räväkkä persoona Tyrväinen, joka lupaa uutta materiaalia viikonlopultakin.
– Kyllä ihan varmasti tulee. Itse asiassa nakitin tämän viikon Snapchatin hoitamisen Mustoselle. Katsotaan, kuinka aktiivinen se jaksaa olla. Jos se sitä ei hoida, niin kai sitä joutuu vähän komentamaan ja ottamaan taas homman haltuun. Ihan varmasti jotain on tulossa, Tyrsky vinkkaa.
Ilveksen virallisen tilin löydät Snapchatistakin tunnuksella ilveshockey.