Turkulaisen kiekkokoulun kasvattama isokokoinen (186cm/96kg) puolustaja Veli-Matti Vittasmäki on kotiutunut hyvin Tampereelle ja Ilveksen joukkueeseen. Hyväntuulisen puolustajan puheissa toistuu hyvien joukkuekavereiden ja joukkuehengen merkitys jokapäiväisessä yhdessäolossa.
Omana vahvuutenaan Vittasmäki pitää pelin fyysistä puolta ja vahvaa oman pään pelaamista. Ilveksessä myös kiekollista vastuuta on ollut luvassa aiempaa enemmän.
– Eihän tämä nimi mene ikinä oikein ensimmäisellä yrityksellä. Virastoissakin pitää aina tavata se, että se tulee kerralla oikein, joukkuekavereiltaan lisänimen ”Nimihirviö” saanut Vittasmäki nauraa.
– Omassa päässä olen omimmillani, mutta hyökkäyspelaaminen vaatii jatkuvasti enemmän, ja sitä puolta pelissäni pitäisi pystyä kehittämään. Tavoitteenani kauteen lähdettäessä on ollut, että saisin ison roolin joukkueessa ja että pelaisin urani parhaan kauden.
Kokemusta Leijonista ja menestyksestä
Juniorimaajoukkueissa Veli-Matti Vittasmäki oli vakiokasvo ja hän on pelannutkin yksissä alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa ja kaksissa alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa.
– Päällimmäisenä näistä kaikista jäi käteen se, että emme menestyneet. Meillä oli jokaisena vuonna hyvä joukkue, jolla olisi ollut potentiaalia parempaankin, harmittelee Vittasmäki, joka valittiin vuoden 2008 alle 18-vuotiaiden kisoissa joukkueen kolmen parhaan pelaajan joukkoon yhdessä Nico Maneliuksen ja Joonas Raskin kanssa.
– U18-kisoissa tipuimme Kanadalle lukemin 2-1 puolivälierissä ja se oli silloin nuorempana todella kova paikka. U20-kisoissa ensimmäisissä pelaamissani jäimme karsintasarjaan ja jälkimmäisissä tipuimme puolivälierissä USA:lle lukemin 6-2, muistelee Vittasmäki.
Tampereelle ja Ilvekseen Vittasmäki saapui KalPa:sta, mutta aikaisemman uransa jykevä puolustaja on pelannut pääsääntöisesti kasvattajaseurassaan Turun Palloseurassa, jonka paidassa Vittasmäki juhli Suomen mestaruutta kaudella 2009-10.
– Mestaruuskaudella TPS:n paidassa aloitin TuTo:ssa, mutta kun Aki-Petteri Berg loukkaantui sain paikan kokoonpanossa ja sain roolia ja olihan se unohtumaton kokemus kun silloin mentiin päätyyn asti. Nälkää on kuitenkin jäljellä ja halu voittaa uudellen on kova.
– Neuvottelut siirrosta Ilvekseen olivat hyvin helpot. Ilves halusi minut ja minä halusin Ilvekseen. Se on hieno lähtökohta, että tietää valmennuksen todella haluavan seuraan. Sitä kautta päätös oli todella helppo. Täällä on aina ollut vastassa kovaa työtä tekevä, taisteleva joukkue ja kun se on myös oma tapani pelata, niin tämä on minulle hyvä joukkue.
– Lisäksi tiesin, että täällä on samankaltainen pelitapa, jota Pekka Virta peluutti Kuopiossa. Viime kauden pohjilla oli helppoa lähteä tänne jatkamaan, vaikka pelitavoissa on tietenkin valmentajiensa näköiset vivahde-erot, edellisen kauden alun lonkkaleikkauksen vuoksi missannut Vittasmäki.
Vahva alkukausi ja kotiotteluvoittoinen ohjelma maistuvat
Kauden alku on ollut vahva niin Ilvekselle kuin myös Vittasmäelle henkilökohtaisesti, sillä joukkue on voittanut kauden kuudesta ensimmäisestä ottelusta neljä ja Vittasmäen saldo noissa otteluissa on 1+3=4 ja tehotilastokin on komea +4.
– Tietenkin aina on parantamisen varaa, mutta ihan hyvin olen pystynyt pelaamaan niin kuin koko joukkuekin. Olen onnistunut puolustuspäässä tuomaan omia vahvuuksiani esiin ja päässyt sitäkautta hyvin sisään peliin. Kokonaisuutena meillä on ollut erittäin onnistunut avaus kauteen. Molemmat tappiot ovat tulleet viime kauden finalisteja vastaan ja molemmissa peleissä olimme hyvin mukana ja hävisimme vain niukasti.
– Meillä on vahva tarkoitus viedä joukkueena Ilvestä eteenpäin ja pelata tällä kaudella pudotuspelikiekkoa. Joukkueella on lisäksi omat tavoitteensa, mutta ei niistä tässä vaiheessa enempää.
Naisten salibandyn MM-kisojen takia Hakametsä on poissa Liiga-peleistä joulukuussa kaksi ja puoli viikkoa ja osin siitä syystä Ilveksen alkukauden otteluohjelma on ollut kotiottelupainotteinen.
– Itse olen kokenut sen vain positiivisena asiana. Yleisöllä on ollut mahdollisuus oppia tuntemaan meidät uudet pelaajat ja ainahan kotiyleisön edessä on hienoa pelata. Yleisö on ollut todella hyvin meidän takana ja semmoisessa tilassa on hyvä pelata, hehkuttaa Vittasmäki tamperelaisyleisöä.
Veli-Matti Vittasmäki on pelannut pääsääntöisesti Saku Salmelan kanssa. Hyvin liikkuvan Salmelan alkukauden saldo on 6. 0+3=3 ja tehotilastossa hieno lukema +5.
– Luulen, että yksi syy siihen että olemme samassa puolustajaparissa on siinä, että olemme keskenämme niin erilaiset pelaajat. Saku on hyvä kiekon kanssa ja agressiivinen hyökkäyssuuntaan ja minä enemmän puolustuspelaamiseen keskittynyt. Sitä kautta täydennämme toisiamme hyvin, analysoi Vittasmäki.
Yksi ikuisuuskysymys puolustajien osalta on puolustajien määrä. Vittamäki liputtaa kolmen puolustajaparin nimeen.
– Kolmella puolustajaparilla peli pyörii kaiken helpoimmin ja siinä pysyy koko ajan rytmissä. Seitsemällä puolustajalla tulee enemmän huiliaikaa, ellei satu olemaan se seitsemäs puolustaja, joka pelaa joka toista vaihtoa.
– Mitä enemmän saan peliaikaa sitä paremmin pysyn pelissä mukana ja olen huomannut myös pelaavani paremmin, kun saan pelata enemmän.
Tällä kaudella Vittasmäki on päässyt pelaamaan oikeastaan ensimmäistä kertaa urallaan ylivoimalla. Puolustava puolustaja myöntää olleensa alkuun hieman ihmeissään, mutta samalla innoissaan.
– Aika vähäistä on aiempi vastuu ylivoimasta ja vie oman aikansa, että pääsen kunnolla sisään siihen, kuinka ylivoimaa pelataan. On hienoa tietenkin saada vastuuta ylivoimallakin ja parhaani yritän, mutta on pakko myöntää että tekemistä siinä omalta osaltani vielä on.
– Olen viivassa ehkä hiukan arka, mutta pelien ja harjoitusten kautta sekin menee koko ajan eteenpäin. Toistojen kautta alkaa löytymään automaatioita siihenkin pelaamiseen.
Uusi kaupunki ja uudet pelikaverit tuovat uutta virtaa
Uusissa kuvioissa uusista joukkuekavereista alkaa erottumaan persoonia ja kavereita, joiden kanssa tulee vietettyä aikaa enemmänkin myös kentän ulkopuolella.
– Eniten tulee juteltua Eero Savilahden kanssa. Siinä puhutaan kaikenlaista, kun ollaan vierekkäin pukukopissa. Alkulämpöjä vedän usein Musen (Aleksi Mustonen) ja Rautsin (Teemu Rautiainen) kanssa. Kesällä kävin paljon pelailemassa golfia Konsta Mäkisen kanssa, reikäpelissä vasta aloittelijaksi tunnustautuva Vittasmäki kertoo.
Uusi kotikaupunki Tampere on osoittautunut oikein mukavaksi kaupungiksi ja Vittasmäki on kotiutunutkin Tammerkosken rannalle hyvin.
– Täällä on mielestäni todella avoimia ihmisiä, jotka pysähtyvät juttelemaan. Joukkue on ottanut hyvin vastaan ja täällä on itseäni suuresti miellyttävästi paljon ruokaravintoloita, hyvän ruuan ystäväksi tunnustautuva Vittasmäki iloitsee.