Perjantaina Espoossa kohtaavat kaksi viime aikoina vaikeuksissa ollutta joukkuetta, kun loukkaantumisten koettelema Ilves matkustaa sarjan jumboksi valahtaneen Bluesin vieraaksi. Vastakkain ovat kaksi vastoinkäymisten sisuunnuttamaa joukkuetta. Onnistuuko Ilves palaamaan Espoon sininsessä hallissa voittojen tielle?
Kahden vaikeuksissa olleen joukkueen kohtaaminen
Jos Ilveksellä on ollut viime otteluissa vaikeaa, sitä se on ollut myös Espoon Bluesilla. Edellisestä seitsemästä ottelusta joukkue on voittanut vain yhden ja valahtanut Liigan jumbopaikalle 15 pisteellä. Tällä viikolla joukkue on pelannut yhden pelin. Siitä oli tuloksena yksi piste, kun espoolaiset menetti ensin kahden maalin johtonsa ja lopulta Pelicans oli vahvempi voittomaalikilpailussa. Bluesin kotiottelutilasto kauden osalta on kolme voittoa ja kuusi tappiota. Edellinen kolmen pisteen voitto Bluesilla on yhdeksän ottelun takaa.
Ilves kärvistelee mainion alun jälkeen viiden ottelun tappioputkessa. Tiistain TPS-peliä lukuun ottamatta kaikki tappio-ottelut ovat päättyneet vastustajien 3-2-voittoon. Turussa Ilves ei ollut lähellekään parhaimmillaan. Joukkue unohti käytännössä kokonaan hyökkäyspelaamisen ja se tuotti ongelmia myös oman pään pelaamiseen. Ilves heräsi pelaamaan voitosta vasta muutama minuutti ennen loppua, mutta kiri ei tuottanut yhtä maalia enempää ja TPS nappasi 4-2-kotivoiton.
Laakson paluu tuo helpotusta loukkaantumistilanteeseen
Loukkaantumiset ovat rasittaneet Ilvestä tappioputken aikana. Ensin saatiin tieto Sami Sandellin koko kauden kestävästä loukkaantumisesta. Se sai jatkokseen Antti Tyrväisen, Aleksi Mustosen ja Jyri Niemen loukkaantumiset. Ilveksessä onkin ollut harvinainen tilanne, kun koko kapteenisto on ollut sivussa loukkaantumisten takia.
Jyri Niemen poissaolo on näkynyt Ilveksen puolustuspelissä. Raudanlujan puolustajan puuttuessa myös muulle Ilves-pakistolle on sattunut normaalia enemmän virheitä. Niemi on vielä ainakin tämän viikon sivussa, joten muiden puolustajien täytyy yrittää täyttää Niemen jättämä tyhjiö omassa päässä ja tukea paremmin maalivahti Hannu Toivosta. Puolustuspäässä nähdään tänään myös tuoretta verta, sillä Olli Vaino tekee Espoossa Liiga-debyyttinsä.
Helpotusta karuun vammatilanteeseen tuo runkosarjan ensimmäisessä ottelussa loukkaantuneen varakapteeni Tapio Laakson paluu kokoonpanoon. Laakso oli torstain jääharjoituksissa täynnä virtaa ja toi tuttuun tyyliinsä positiivisuutta ja kannustusta joukkueen tekemiseen. Ilveksen kapteenina loppukauden toimiva Laakso hakee varmasti ensimmäisissä otteluissa vielä pelituntumaa, mutta henkisellä puolella yhden Ilveksen johtavimmista pelaajista merkitys on suuri.
Tuttuja molemmin puolin
Kai Kantola siirtyi viime viikolla Bluesista Ilvekseen ja pääsee tuoreeltaan kohtaamaan vanhan seuransa. Kantola on vielä hakenut omaa peliään, mutta näyttöhaluja vanhassa kotihallissa varmasti riittää. Espoolaislähtöisistä pelaajista Markku Flinck on ollut yksi kauden valopilkuista Ilveksessä. Kovaa pelaava sentteri on paukutellut tehot 5+6 ja tahdin jatkuessa oma piste-ennätys rikkoontuu jo ennen kauden puoliväliä.
Myös Espoossa riittää ilvesläisille tuttuja pelaajia. Vaikka Bluesin alkukausi on ollut vaikea, niin luottopelaaja Ville Korhonen on pysynyt hyvässä maalitahdissa. Lähes 500 ottelua Ilves-paidassa pelannut Korhonen on iskenyt alkukaudesta kiekon seitsemän kertaa vastustajan verkkoon ja jatkanut siitä, mihin viime vuonna ensimmäisellä Espoon kaudellaan jäi. Korhonen muodostaa yhdessä taiturimaisen Kim Hirschovitsin ja kovakutisen Markus Poukkulan kanssa Bluesin vaarallisimman ketjun. Puolustuspäässä entisiä ilveksiä edustavat Mikot Kukkonen ja Kuukka. Kovaa ja äärimmäisen varmasti pelaava Kuukka on yksi Bluesin tärkeimpiä pelaajia. Myös Mikko Kukkonen on aloittanut hyvin Espoossa.
Ilveksen riveissä ei viime peleissä ole ollut liikaa onnistujia. Teemu Rautiainen menetti alkukauden superketjunsa Tyrväisen ja Mustosen jouduttua sairastuvalle. Pienikokoinen hyökkääjä on kuitenkin jatkanut hyviä otteitaan ja on paikoin yrittänyt kantaa koko joukkuetta reppuselässään. Perjantaina Rautiainen saa jälleen uudet ketjukaverit kun kahdessa edellisessä ottelussa maalin iskenyt hyökkääjä aloittaa Markku Flinckin ja Joonas Vihkon laidalla.
Myös kolhuista toipunut Matias Sointu on viime peleissä päässyt parempaan vireeseen. Kiekon kanssa taitava ja juonikas Sointu pystyy pelaamaan nopeaa hyökkäyspeliä. Sointu palaa perjantaina Eero Savilahden johtamaan ketjuun ja kaksikko tuntuukin löytävän kentällä toisensa hyvin.
Maalivahtipelissä Ilveksellä on ainakin alkukauden perusteella selvä etu. Hannu Toivonen on ollut sarjan parhaita maalivahteja läpi kauden, eikä helppoja kiekkoja selän taakse livahtele. Bluesin maalilla nuori Kaapo Kähkönen on ottamassa ykköstorjujan roolia. Vasta 19-vuotias maalivahti on pelannut tällä kaudella yhdeksän ottelua ja ollut selkeästi ruotsalaista virkaveljeään Christian Engstrandia parempi.
Odotettavissa kova ja tiukka taistelu
Edessä on kahden vaikeuksissa olevan joukkueen ottelu. Blues ei varmasti halua hävitä jälleen kotonaan ja pistääkin kaiken peliin Ilvestä vastaan. Blues on sijoitustaan parempi joukkue. Espoolaiset taistelevat yleensä tilanteet loppuun asti, mutta ratkaisuvoimaa ei Bluesissakaan liiemmälti ole.
Ilves puolestaan on saanut harjoitella tiistain pelin jälkeen rauhassa. Joukkue luottaa edelleen sapluunaansa ja yrittää paluuta alkukauden rytmiin. Tärkeitä pelaajia puuttuu edelleen, mutta tiivistä omaa peliään pelatessaan Ilveksellä on erinomainen mahdollisuus palata voittojen tielle Espoossa. Voitto saattaa ratketa erikoistilanteissa ja Ilveksen on pakko vähentää viime peleissä turhan korkeaksi noussutta jäähymääräänsä.
Sami Hirvonen uskoo Ilveksen palaavan voittojen tielle
Ilves-valmentaja Sami Hirvonen oli torstain jääharjoitusten jälkeen rauhallisin mielin. Tappiot ja niiden syyt on analysoitu ja Ilves hakee viikonlopun kahdessa vierasottelussa paluuta voittojen tielle.
– Kyllähän meidän pitää pystyä pelaamaan kokonaisvaltaisesti paremmin. Niin puolustus,- hyökkäys,- kuin maalineduspelinkin pitää parantua. Turussa ensimmäisessä erässä meillä ei käytännössä ollut hyökkäyspeliä ollenkaan. Pelataan parempaa hyökkäyspeliä niin joudutaan puolustamaan vähemmän. Ja sitten kun joudutaan puolustamaan, niin puolustetaan paremmin. Sitä on nyt tänään saatu harjoitella. Huomenna on sitten hyvänä mittarina kovaa maalille tuleva Blues, ja lauantaina KooKoo. Voittamaan lähdetään molempia pelejä, Hirvonen sanoo päättäväisesti.
Valmentaja näkee positiivisena asiana sen, että joukkue pääsee muutamaksi päiväksi tien päälle ja pois tutuista Hakametsän rutiineista.
– Se on hyvä asia, että päästään reissuun. Meillä on tullut uusia äijiä sisään ja nyt päästään sitten olemaan yhdessä reissussa. Meidän kaikkien tehtävä on kuitenkin auttaa uusia äijiä sisään ja paremmin se onnistuu, kun ollaan 24/7 yhdessä, Hirvonen pohtii.
Ilveksen hyökkäysketjut ovat eläneet pelistä toiseen.
– Se on haasteellista, mutta ei se sen ihmeempää ole. Enemmän siinä on ollut ongelmana, että ei ole oikein päästy harjoittelemaan uusien koostumusten kanssa. Onneksi ”Tapsa” (Tapio Laakso) on nyt kuntoutunut ja tulee mukaan. On varmasti iso apu joukkueelle.
Laakson paluun myötä Ilves saa yhden kapteenistoon kuuluvan pelaajan takaisin. Hirvonen ei uraltaan muista vastaavaa tilannetta.
– En kyllä muista, että koskaan olisi ollut kaikki pelaajat kapteenistosta sivussa. Heitittiin jo herjalla siinä, että pistetään kapteenin C Kaarion Matille, kun se ei ole lähelläkään kaukaloa, Sami naureskelee.
Ilveksen pelaajille on viime otteluissa sattunut paljon henkilökohtaisia virheitä. Hirvonen korostaa, että virheitä sattuu, mutta kun pelataan sovitusti, ne pystytään myös paikkaamaan.
– Ei ole tehty asioita niin kuin on sovittu. Sitä kautta ne virheet ovat tulleet sellaisessa paikoissa, että ei ole pystytty enää paikkaamaan. Kun tehdään niitä asioita sovitusti, niin silloin meillä on siinä äijä lähellä ja pystytään paikkaamaan. Virheettömästi ei kukaan pysty pelaamaan – robotteja me ei olla, valmentaja muistuttaa.
Hirvosella on kova usko, että viikonlopun molemmat vastustajat kaatuvat. Resepti siihen on selkeä ja ennalta tuttu.
– Hyökätään sovitusti hyvällä sapluunalla. Se toimii – siitä meillä on hyviä kokemuksia jo muutaman viikon takaa. Tehdään yhdessä hemmetistä töitä, niin joudutaan myös puolustamaan vähemmän. Ja ne puolustustilanteet hoidetaan sovitusti – oman maalin edessä pitää olla tyly.
Perjantaina pelataan Espoossa ja lauantaina edessä on vastassa KooKoo Kouvolassa. Kouvolaan Ilves on saamassa matkaan bussilasteittain kannattajia. Hirvonen kiittelee uskollisia kannattajia.
– Hieno juttu, että on tällainen megamatka. Saadaan varmasti kannattajilta iso tuki ja se on varsinkin tällaisessa tilanteessa iso asia. Silloin kun on vähän vaikeampaa, niin kannattajista on kaikista suurin apu. Sieltä me se voitto kaivetaan vaikka väkisin.