Ilves isännöi tiistaina Hakametsässä Tapparaa kauden neljännessä paikalliskamppailussa, joka on myös tupsukorvien viimeinen kotiottelu vuonna 2010. Tuntuman löytyminen pelitauon jälkeen on aina arvoitus, mutta molemmissa leireissä toivotaan taukoa edeltäneen hyvän vireen kantaneen maaottelupaussin yli.
Edelliset kohtaamiset
Tappara on voittanut kauden kolmesta edellisestä paikallispelistä kaksi, joten Tampereen kiekkoherruus on tiistaina katkolla kirvesrinnoille, sillä keskinäisiä kohtaamisia on nykymuotoiseen runkosarjaan mahdutettu vain viisi. Ilves on kuitenkin hallinnut paikalliskahinoita viime kausina voittojen valossa lähes ylivoimaiseen tapaan.
Kauden avausottelussa kirvesrinnat niistivät naapurinsa tylyin 5-1 -lukemin, mutta petolauma laittoi seuraavassa kohtaamisessa vielä pykälän paremmaksi jyräten kiistakumppaninsa puhtaasti 5-0. Edellinen keskinäinen vääntö marraskuussa oli pelitilanteiden hallinnan perusteella selvästi Ilves-merkkinen, mutta Tappara vei pisteet Kim Strömbergin loppuhetkien osuman ja maalivahti Harri Säterin huippuillan ansiosta.
Mielenkiintoista
* Ilves nappasi ennen maaottelutaukoa komean kolmen voiton putken pitkän vaikean jakson päätteeksi. Tapparalla on perättäisiä voittoja alla jo viisi.
* Tapaninpäivänä käynnistyneissä nuorten MM-kisoissa on mukana nelä Ilveksen pelaajaa: maalivahti Sami Aittokallio, puolustaja Jyrki Jokipakka sekä hyökkääjät Toni Rajala ja Henri Tuominen. Valmentaja Raimo Helminen kuuluu myös pikkuleijonien valmennusjohtoon. Tapparalla ei ole edustusta kisoissa.
* Ilveksen kultakypärä, juuri kahden vuoden jatkosopimuksen solminut Jesse Niinimäki, aloitti kiekkouransa Tapparan junioreissa. Kirvesrintojen puolustuksen tehomies Juha Leimu on puolestaan tupsukorvien kasvatti.
Kuumat pelaajat
Ilveksen nuori sentterilupaus Matias Myttynen esiintyi tehokkaasti taukoa edeltäneissä otteluissa. Ykkösketju Masi Marjamäki – Mark Lee – Jesse Niinimäki on kasaamisestaan lähtien ollut joukkueen toimivin hyökkäyskolmikko. Puolustuksessa Arto Tukio on pitkän poissaolon jälkeen tositoimiin palattuaan urakoinut isoja minuutteja luotettavasti. Raumalta loppukaudeksi Tampereelle saatu maalivahti Miika Wiikman on esittänyt varmoja otteita petolauman takalinjojen viimeisenä lukkona.
Tapparan viiden viime pelin tehomiehet ovat olleet puolustaja Leimu ja hyökkääjät Timo Koskela sekä Tuomas Vänttinen. Kokenut Shayne Toporowski iski kirvesrintojen avausosuman voittopeleissä molempia helsinkiläisjoukkueita vastaan. Harri Säteri on vartioinut Tapparan maalia kolmessa edellisessä kamppailussa, joita ennen Jani Nieminen torjui joukkueelle kaksi voittoa.
Sanottua
”Joulutauon jälkeinen peli on aina mielenkiintoinen. Paljon ratkaisee se, kumpi tulee hyvällä jalalla heti alkuun ja kummalla on mentaalisesti pää heti mukana, että ei tule yli- tai alilatausta. Uskon, että pelistä tulee fyysinen ja mielenkiintoinen. Oma joulutaukoni meni maajoukkueen mukana enemmän peleihin keskittyessä. Joukkueen mukana olisi ollut enemmän fyysistä harjoittelua ja luistelua. Tuli tuokin nähtyä ja ihan mukavaa sekin oli.”
– Masi Marjamäki, Ilves
Odotettavissa
Kamppailusta ei puuttune latausta, sillä joukkueet ovat peräkkäin sarjataulukossa juuri alemman playoff-viivan yläpuolella. Kyseessä on niin sanottu kuuden pisteen ottelu, sillä voittamalla varsinaisella peliajalla Ilves kaventaisi Tapparan etumatkan vain kolmeen pisteeseen, kun taas täysi potti kirvesrinnoille venyttäisi eron jo yhdeksään pinnaan. Molemmat ovat saaneet valmistautua yhteenottoon kauan, joten vastustajan vahvuuksia ja heikkouksia on ehditty käydä huolellisesti läpi. Tauon jälkeisessä kamppailussa tärkeintä lienee kuitenkin hyvän liikkeen ja terävyyden löytyminen. Luistimilla nopeampi Ilves on niskan päällä, mikäli putket saadaan kulkemaan alusta asti.
Luvassa on jännittävä vääntö, joka ratkennee paikallispeleille tyypilliseen tapaan pitkälti henkisellä puolella. Paremmin oikeisiin asioihin keskittyvä ja huolellisempi joukkue juhlinee voittoa tälläkin kertaa. Upean jatkosopimuspaketin juuri julkaissut ja hienosti koko kauden kaukalossa taistellut Ilves tarvitsee ja ansaitsee kannattajiltaan mahdollisimman suuren tuen, joten jokaisen tupsukorvakiekon ystävän on syytä saapua Hakametsään kannustamaan suosikkinsa voittoon!