Kovavireinen Ilves jahtaa Lukon päänahkaa
Ilves kohtaa Rauman Lukon sekä perjantaina että lauantaina. Tuplapelien ensimmäinen osa käydään Hakametsän hallissa, eikä ottelusta todellakaan puutu panosta.
Ilves kohtaa Rauman Lukon sekä perjantaina että lauantaina. Tuplapelien ensimmäinen osa käydään Hakametsän hallissa, eikä ottelusta todellakaan puutu panosta.
Hakametsän keskiviikkoillassa pelataan asemista loppukautta ajatellen. Nousuvireinen Ilves on saanut kymmenettä sijaa tällä hetkellä hallitsevan Kotkalauman tähtäimeensä ja keskiviikkoillan voittajalla on iso merkitys loppukautta ajatellen. Kotivoitolla piste-ero kavenee seitsemään, mutta tappiolla kasvaa kolmeentoista pisteeseen.
Ilves kohtaa perjantai-iltana SaiPan. Kotijoukkue SaiPa taistelee tosissaan pääsystä neljän parhaan joukkoon, kun taas vierailijat kaipaavat kipeästi lisää pisteitä säilyttääkseen pienen toivonkipinän pudotuspelipaikasta.
Ilves kohtaa Hakametsässä HPK:n sarjan häntäpään taistossa. Joukkue on saanut latautua otteluun kuuden päivän ajan, joten se pääsee hyvin levänneenä jatkamaan tärkeiden otteluiden ketjua. Asetelmat Ilveksen kolmen ottelun mittainen voittoputki katkesi Jyväskylässä, kun JYP oli parempi selkein lukemin 4-1. Loppukauttaan kohtuullisen paineettomassa tilassa pelaava joukkue voi lopettaa sarjataulukon katselemisen ja Kari Heikkilän johdolla hakea onnistumisia…
Piristynyt Ilves lähtee Jyväskylään kolmen ottelun voittoputkessa. Huomionarvoista on se, että kaksi näistä voitoista on tullut vieraskentällä, jossa pelaamisesta oli syntynyt joukkuelle jonkinasteinen mörkö kauden mittaan.
Viime viikon kahteen peräkkäiseen voittoon päättänyt Ilves metsästää keskiviikkona pisteitä Kouvolassa. Kaksi ottelua enemmän pelannut isäntäjoukkue on sarjataulukossa kahdeksan pistettä Ilvestä edellä. Pystyykö kipeästi pisteitä tarvitseva tamperelaisjoukkue kuromaan eroa kiinni?
Eilen Espoossa tahkonneet Ilves ja Blues kohtaavat heti tänään uudestaan Hakametsässä. Ilves sai eilen komealla kolmannen erän nousullaan tappioputken poikki voittamalla espoolaiset 2-4. Jatkuuko vire myös Hakametsässä?
Blues ja Ilves kohtaavat viikonloppuna toisensa kahdesti. Kumpi sarjan tyvipäähän valahtaneista joukkueista poistuu kaukalosta voittajana perjantai-illan Espoon kohtaamisesta? Sarjan huonoin koti ja-vierasjoukkue vastakkain Kuluva viikko on ollut Ilvekselle ankea. Tamperelaiset kohtasivat kahdessa äärimmäisen tärkeässä pelissä Vaasan Sportin. Vaasalaiset onnistuivat nappaamaan molemmista peleistä täydet kolme pistettä ja samalla playoff-viiva karkasi Ilvekseltä jo 14 pisteen päähän. Varsinkin…
Eilen Vaasassa niukan 3-2-tappion kokenut Ilves pääsee hakemaan revanssia heti keskiviikkoiltana, kun se kohtaa Sportin – tällä kertaa omassa kotiluolassaan.
Ilves kohtaa peräkkäisinä päivinä Vaasan Sportin. Tiistain taisto käydään Vaasassa, keskiviikkona on Ilveksen vuoro toimia isäntäjoukkueena.